lauantai 30. tammikuuta 2016

Yötissi-raportti

Oikein hyvin nukutti, kiitos kysymästä! Olipa hyvä ratkaisu tämä, en muista milloin viimeksi olisin nukkunut niin hyvin kuin viime yönä. Oujeee. Ensin olin ihan varma, että herään jokaiseen narahdukseen ja kuuntelen jatkuvasti, että mitenhän ne siellä toisessa huoneessa pärjää, mutta ehei - meikä veteli unta kuuppaan niin tyytyväisenä, että aamulla ei väsyttänyt yhtään. Ja se on paljon se. Pari kertaa havahduin johonkin ääneen, mutta nukahdin uudelleen ennen kuin ehdin edes tajuta mikä se oli. Sulo oli jossain vaiheessa yötä mönkinyt jalkopäähän nukkumaan, mutta enpä ole sitäkään rekisteröinyt.

Liina oli herännyt muutaman kerran (viisi-kuusi kertaa, kuulemma), mutta oli tyytynyt tuttiin ja silittelyyn. Jee. Seuraava yö menee samoilla järjestelyillä ja toivottavasti heräily vähenee. 

Aamulla olin tietenkin ihan varma, että Liina on ihan traumatisoitunut ja vihaa minua nyt koko loppuelämänsä, mutta ihan yhtä aurinkoinen tyyppi sieltä heräsi kuin aina ennenkin. :D Iltatissikin kelpasi vallan hyvin.

Huomiseen siis, oikein leppoisaa sunnuntaita!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Yötissi, goodbye

Toivottavasti.



Tämä pikkuakka nukkuu ensi yön iskän kanssa toisessa huoneessa, koska:


  • olen kyllästynyt yölliseen häsläämiseen
  • tytöllä ei voi olla nälkä
  • yöt alkavat olla nyt niin levottomia, että heräämisestä on tullut tapa, mihin edes tissi ei välttämättä auta
  • iskä ei herää läheskään niin helposti yölliseen protestointiin kuin minä
  • iskä osaa nukkua, vaikka joku huutaisi täysiä hänen korvan vieressä
Lisäksi toivon, että kun minä en ole lähettyvillä, Liina hyväksyy pelkän tutin ja peittelemisen rauhoittuakseen. Hätää hänellä ei varmasti ole, yötissistä on tullut ihan vaivihkaa tapa. Aiemmin olen "vieroittanut" lapset yötissistä jo puolen vuoden tienoilla, mutta nyt aika on hujahtanut ihan ennäysvauhdilla. Toisaalta motivaatiotakaan ei ole ihan hirveästi ollut, koska yöt ovat muutenkin aika levottomia. Tuntuu, että mitä isommaksi Liina on kasvanut, sitä levottomammaksi yöt ovat käyneet. Jossain vaiheessa hän nukkui paremmin, mutta en oikeastaan edes muista, missä kohtaa sellainen minun mielestäni "turha" heräily alkoi. Nyt toivon niiden kuitenkin loppuvan, jatkuva liikenne viereen ja omaan sänkyyn alkaa tympiä. 

Hölmöähän tätä on ollut pitkittää näin kauan: jos kaikki menee niinkuin aiemminkin, parin kolmen yön päästä Liina nukkuu kokonaisia öitä. Sitä myöten toivottavasti muutkin lapset (ja minä) nukkuvat levollisemmin, kun häiriötekijöitä on yksi vähemmän.

Aika jännää. Osaankohan nukkua ollenkaan? 

torstai 28. tammikuuta 2016

Ei iltapuuroa tänään

Tänään illalla tapahtui jotain hyvin harvinaista: emme keittäneet kaurapuuroa iltapalaksi. Liinalle tein, mutta isommat saivat mutustaa vaaleaa leipää. Ja siinä, harvinaisuus numero kaksi: minä en osta juuri koskaan vaaleaa leipää, syömme aina ruisleipää tai itse tehtyjä sämpylöitä. Aino keksi pyytää ruokakaupassa KauraPuikula-leipää (tai jotain sinne päin) ja minä ostin. Oli tarjouksessa. Ihmeellistä, jokin ihmeellinen on vaivannut minua kokoa päivän. Ostaa nyt lapsille vaaleaa leipää ja jättää vielä kaurapuurokin tekemättä. Tsotsot.

Minulla ja kameran uudella muistikortilla on edelleen ryppyjä rakkaudessa. Nyt vanhakin kortti rupesi vinoilemaan, enkä meinaa saada siitäkään kuvia siirrettyä koneelle. Tämän jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että todennäköisesti tässä koneessa on jotain vikaa. Täytyy koittaa muistikortteja johonkin toiseen koneeseen.

Odottelen jo kovasti uutta kameraa (iik!), minkä tilasin parisen viikkoa sitten. Kun se tulee niin voitte varautua sellaiseen jäätävään kuvapommitukseen, koska innoissani kuvaan sillä kaikkia ja kaikkea. Jos siis saan siitä yhtäkään kuvaa tänne asti. :D 

Tämä(kin) päivä on ollut yhtä hulinaa. Aamulla käytin Ainon koululääkärin tarkastuksessa ja kävin samalla kaupassa. Sen jälkeen iskä lähti Einon ja Toukon kanssa hakemaan pyssyä huollosta, minä siivosin ja laitoin ruoan sillä välin. Melkein heti ruoan jälkeen lähdin viemään Ainon pianotunnille ja jumppaan sekä Einon kiekkokouluun. Teimme iskän kanssa jäähallilla vaihtarit, hän tuli muiden lasten kanssa hakemaan Einoa ja minä hilppasin siitä vielä jumppaan. 

Nukkumassahan minun olisi pitänyt olla jo vaikka kuinka kauan aikaa sitten. Etsin kuitenkin muutaman vanhan kuvan teidän iloksi. Tuoreemmat saavat odottaa parempia aikoja (hermoja). 

Ainiin, tänään ilmestyi Me&I:n uusi mallisto! Kääk, en malta odottaa, että näen sen livenä. Jännää. :)





maanantai 25. tammikuuta 2016

Maanantai

Hyvä maanantai oli. Ei yhtään sellainen maanantaimainen. Osittain se saattoi johtua siitä, että lapset olivat edellisen päivän ulkoilusessioista edelleen niin poikki, etteivät he jaksaneet edes tapella kovin paljoa.

Sunnuntai meni siis ulkoillessa, hiihto- ja luistelureissun jäljiltä meidän kodin pesuhuone oli vallan mainion näköinen. Itseasiassa mieheni patisti ottamaan siitä kuvan ja lisäämään tänne saatesanoilla "ulkoiltu on". No, ulkoilussa ei oikeasti ollut mitään ihmeellistä, meidän piti vain välillä käydä kotona vaihtamassa kamppeet. Illalla ennen saunaa siivosin pesuhuoneesta kymmenen eri toppapukua, tusinan rukkasia ja lapasia, kymmenen hattua, kahdeksat kengät plus omat vaatteeni. Lisäksi lattialla kuivui kahdet monot ja kolmet luistelukamppeet sekä pari vilttiä. Bongaa Liina.


Lattialämmityksen ansiosta märät vaatteet kuivuvat onneksi nopeasti. Käy muuten ihan hyvästä hikireenistä tämä tällainen lasten kanssa ulkoilu, tarvitsee vain raahata suksia, monoja, luistimia, rattaita, paria tenavaa lumikolassa jäällä (luistimet jalassa) sekä pukea ja riisua lapset moneen kertaan PLUS vielä pakata heidät autoon monta kertaa päivässä. 

Ja koska en eilen vielä hikoillut tarpeeksi, kävin tänään hiihtämässä (OMG). Olen hiihtänyt kunnolla viimeksi noin seitsemän vuotta sitten, joten siihen nähden suksi luisti ihan hyvin. Ensimmäisillä kilometreillä muistin hyvin, miksi minusta ei koskaan tullut hiihtäjää, mutta tuskaisen alun jälkeen hiihtäminen tuntui jopa ihan mukavalta. Aino oli mukana, hän hiihti kaverinsa kanssa pari kilometriä. 

Vähäsen vaan nosti maanantai päätään erinäisissä tilanteissa: Eino loukkaantui verisesti, kun emme mennytkään illalla uudestaan luistelemaan, hän äkäili minulle ehkä kymmenen minuuttia; Ainon sukset olivat niin kohmeessa, että en saanut niitä ladun varrella toimimaan, joten ne piti käydä kotona erikseen vaihtamassa; päivällä ruoka-aikaan jääkaapissa ei ollut juuri mitään, söimme ensihätään lämpöisiä voileipiä, viikonlopun dippivihannes-jämät ja mansikoita pakastimesta. Tilanne helpottui kun iskä tuli kaupan kautta kotiin. Illalla Liina heitti huussikirjan vessanpönttöön. Hän on muuten aika häikäilemätön pikkuvaras, tässä hän nutustaa tyytyväisenä Toukolta varastamaansa ruisleivän palaa. väärinkäsitysten välttämiseksi: oikeasti meillä syödään kaikki ruoka pöydän ääressä, Touko on tässä vaan päässyt noin miljoonannen kerran livahtamaan voileivän kanssa kielletylle alueelle. ;)


Oikein leppoisaa tulevaa viikkoa!  

lauantai 23. tammikuuta 2016

Sehän on vain pukeutumiskysymys

No mutta, mitä väsyneet silmäni näkevätkään? Pakkasta on VAIN kymmenen astetta! Ohhoh, kuinkahan sitä osaakaan enää ollenkaan lähteä ulos ilman sataa kerrosta vaatteita? 

Nyt kun pakkanen on laskenut kuin lehmän häntä, voin hieman avata ajatuksia pukeutumisesta ja ulkoilusta (aiemmin tämä aika on mennyt villahaalareiden ja parittomien tumppujen etsimiseen). 

Minähän olen ihan henkeen ja vereen sitä mieltä, että ulos mennään, oli sää mikä hyvänsä (muuten he hyppivät seinille). Kunnolla päälle ja liikkumaan, kyllä siellä tarkenee. Kolmenkymmmenen asteen pakkasella tosin koetellaan hieman jo meidänkin sietokykyä, eikä ulkoiluajoissa ole ollut hurraamista. Kolme isompaa jaksoivat pakkaset kyllä hyvin, mutta kahdelle pienimmälle teki tiukkaa. Liinaa tosin en laittanut pahimpaan aikaan edes ulos nukkumaan, joten ulkoilimme isompien kanssa vähän miten sattuu. Kylmimpinä päivinä riitti, että kävi edes puoli tuntia haukkaamassa happea, mieli oli heti virkeämpi (ja viileämpi) niin lapsilla kuin aikuisillakin. Kummasti lapset keksivät ulkona tekemistä kun vähän kävi tuuppimassa eteenpäin. Ja kun oli kunnolliset kamppeet päällä.  
Onneksi niitä tosi kylmiä päiviä oli täällä vain muutama, ja jo muutaman asteen laskun jälkeen pari tuntia ulkona meni ihan heittämällä. Tärkeintä on tietenkin pukea lapsille tarpeeksi vaatetta (onneksi ulkoiluvaatteet ovat sekä lämpimiä, kestäviä että mukavia päällä), mutta aivan yhtä tärkeää on muistaa pukea itselleen tarpeeksi. Ja ihan noin niinkuin hauskana havaintona viime viikkojen ajalta: monesti aikuiset kestävät pakkaset paljon huonommin kuin lapset. :D Tähän tyyliin:



Mutta niitä vaatteita, ai jösses että meidän kodinhoitohuone näyttää taas ihan mahtavalta. Juuri muutama päivä sitten mietin, että kukahan tulisi setvimään kaikki sikinsokin olevat lapaset ja hatut? Tai ei sittenkään, kukahan keksisi sellaisen ulkovaatevarastointi-systeemin, missä kaikki vaatteet pysyisivät järjestyksessä myös kiireisen arjen keskellä? Jokaisella lapsella on vähintään kahdet toppavaatteet, Liinalla jopa kolme eri haalaria: vaunuihin, pienemmille pakkasille, kovemmille pakkasille. Ainolla on kolme "kauppatakkia", mitä hän vaihtelee fiiliksen mukaan. Pojilla on jokaisella ns. paremmat takit, kaikilla vähintään kolmet kengät: talvikentät, toiset talvikengät, "paremmat" kengät. Plus luistelukamppeet ja monot. Puhumattakaan meidän omista vaatteista. Huoh. Lohduttaudun sillä, että kesä ei tuntuisi yhtään niin ihanalta (muun muassa) pukeutumisen suhteen, jos ei olisi läpikäynyt helvetillisen ylipitkää syksyä ja sanalla sanoen jäätävää talvea.

 

Minusta jokaiselle pukemiskaaoksen selvittäneelle vanhemmalle/pukijalle tulisi myöntää jonkinsorttinen urhoollisuuspalkinto hyvin onnistuneesta suorituksesta. Vaikka kevätjuhlissa. 

Nyt tietenkin herää kysymys, että eivätkö isommat lapset pue itse? Tottakai pukevat, mutta harvassa ovat ne kerrat, kun kenellekään ei tule ongelmaa nurinpäin olevan välihaalarin tai päin mäntyä menneen jalkalenksun kanssa. Sen ajan, minkä voittaa isompien omatoimisuudessa, menettää juostessaan kiinni pylly paljaana juoksevaa kaksivuotiasta, joka käkättää mennessään ja valittaa kaikkien vaatekerrosten päälle ähräämisen jälkeen, että kakka on housussa. Sillä aikaa isommat ovat keksineet kiskoa rukkaset pois kädestä ja niiden tunkeminen takaisin hihaan on (lievästi sanottuna) hermostuttavaa puuhaa. 

En minä valita. Kunhan vähän ajatuksia tässä tuuletan ja ihmettelen vähän itsekin, että miten ihmeessä selviämme yhdestäkään lähdöstä vain puolessa tunnissa. Ja monta kertaa päivässä. Olisipa hauska joskus laskea, että kuinka monta tuntia viikossa menee pelkkään pukemiseen. Toisaalta, voisihan sen ajan huonomminkin käyttää ja onhan se kuitenkin (melkein*) aina sen arvoista.

Mutta siis, olen sitä mieltä, että ulkoilu todellakin on vain pukeutumis(ja asenne-)kysymys.


En sitten sanonut tätä ääneen, mutta joskus lasten pukeminen on ihan p****stä. Ups.
* Melkein siksi, että joskus ottaa ihan hirvittävästi päähän se, että näkee hirvittävän vaivan jotta saa koko revohkan ulos eikä siellä syystä tai toisesta kukaan meinaa viihtyä. 
 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hermo menee!

Jos minä oikein kovasti jotakin inhoan juuri nyt, niin tietokonetta. Ihan niin paljon, että voisin heittää sen seinään.

Että osaa ottaa pattiin. Tällä viikolla on pitänyt kirjoittaa jo vaikka ja mitä, mutta kaikki se aika kun olisin voinut kirjoittaa on kulunut kameran uuden muistikortin kanssa ähertäessä. En saa sitä toimimaan, tämä kone ei jostain kumman syystä tunnista koko korttia. Tai tunnisti se pari kertaa ja sain jo katsellakin kuvia, mutta sitten se yhtäkkiä katosi ja kone herjaa jotain ohjainongelmaa. 

Mikä hemmetin ohjain? Ennen laitoin muistikortin koneeseen ja avot - siinä ne kuvat oli. Päivitinkin jo vaikka ja mitä, mutta ei. Ei toimi. Byyyh.

Varsin tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen oli paljon asiaa, mutta hermoillessa on hävinnyt se viimeinenkin inspiraation siemen. Jo pelkkä koneen aukaiseminen saa verenpaineen kohoamaan. 

Minun äiti täytti viikonloppuna 50 vuotta. Kaikenlaiseen pieneen järjestelyyn loppuviikko menikin, vaikka vietimme juhlapäivää ihan perheen kesken. Sunnuntaina olin koko päivän Ideaparkissa Lempäälässä kahden ystävän kanssa. Maanantaina kävimme Liinan kanssa neuvolassa 10 kk:n tarkastuksessa ja eilen (tiistaina) Liina täyttikin 10 kuukautta. Niitä kuvia olen yrittänyt saada pihalle tuosta kamerasta, tarkoitus oli kertoa vähän tytön kuulumisia mutta saapa nähdä milloin saan se tekstin tehtyä loppuun, höh. Jos huomenna yrittäisin VIELÄ kerran. 

Teknisiä ongelmia lukuunottamatta tänne kuuluu ihan hyvää. Elämän arvaamattomuus on näyttäytynyt jälleen, koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. On hassua, että vaikka toisaalla tapahtuu isoja, elämää mullistavia asioita, toisaalla elämä jatkaa kulkuaan entiseen malliin.

Muistelen monesti synnytyksen jälkeisiä hetkiä, niitä hetkiä, kun lapsi on ihan äsken syntynyt: kun meillä on siinä yksi elämämme tärkeimmistä tapahtumista käsillä ja koko meidän elämämme mullistava asia sylissä, joku toinen auraa lunta tai hiekoittaa tietä ikkunan toisella puolella. Autuaan tietämättä, että ikkunan toisella puolella olevien ihmisten elämä ei tule koskaan olemaan entisellään.

Niinhän se menee, oli kyse sitten ilosta tai surusta.

No mutta nyt, muut ovat nukkuneet jo hyvän tovin, jos sitä itsekin lähtisi lepäämään muutamaksi tunniksi. Jaksaa sitten huomennakin ottaa kaikki elämän (niin hyvät kuin pahatkin) arvaamattomuudet vastaan. 

torstai 14. tammikuuta 2016

Heppulikeppuliheijaa

Heppulikeppuliheijaa. Näin laulettiin tänään muskarissa ja niin totean nyt teillekin - tarkoitus oli kirjoittaa jotain tämän päivän lumityöhiestä ja harrastuksista ja itse tehdyistä lohkoperunoista mutta en jaksa. Lähden nyt nukkumaan ihan innoissani siitä, että väsyttää ja luulen, ettei tänä yönä tarvitse kärsiä unettomuudesta. Tai siis nukahtamisvaikeuksista. Etsin kuitenkin tähän pari jotain kivaa kuvaa ettei tämä nyt ihan näin tyngäksi jää. :) Hyviä öitä ja huomenia.


Lapset auton katolla katselemassa ralli-autoja.
Touko ja Toukon vielä leikkaamaton tukka.
Tilannekuva, minkä löysin vasta.
Eino ja hamahelmiä. Olen turhankin höveli näiden liian pienten esineiden kanssa, meillä on pikkulegoista lähtien kaikki aina pitkin lattiaa ja pienimmäinen konttaa siellä seassa.
Touko ja Sulo iskän kanssa takaterassilla. Kuva taitaa olla parin vuoden takaa.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Video liukumäestä

Saankohan minä nyt tätä toimimaan ollenkaan? Ajattelin nimittäin lisätä tänne ensimmäistä kertaa videon, ooolalaa! Olen näiden teknisten juttujen kanssa aika uuvatti, joten elekää ihmetelkö jos tämä ei pelaa ollenkaan.

Mutta siis, onneksi edes joskus sattuu olemaan kännykän kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, tällaiset hetket ovat niitä, mitä haluaa muistaa koko loppuelämänsä. Meidän Toukon lempparileikki on rakentaa sohvasta liukumäki. Tänään havahduin iltapäivällä siihen, että Liina nauraa käkätti olohuoneessa ja voi veljet, sain kuvattua ehkä yhden parhaimmista "kotivideoista" ikinä: Einohan se siellä auttoi pikkusiskoaan laskemaan liukumäkeä. Alkuperäinen video on pidempi, tänne ja instagramiin (janica_hei, sikäli mikäli jotakuta kiinnostaa :D) laitoin pikkupätkän (jos siis onnistuin tässä videon lataamisessa, pianhan se selviää).

Tässä kyllä huomaa nimenomaan sen, kuinka tärkeitä ja rakkaita sisarukset ovat toisilleen: niin isot pienille kuin pienet isoille. <3


maanantai 11. tammikuuta 2016

Hei me luistellaan!

Ette ikinä arvaa mitä me ollaan tehty viimeiset kolme päivää? Tättädätättätättäääää... LUISTELTU! Oh my god, mikä ylläri. Tai koska minä en vielä löytänyt omia luistimiani mistään niin olen tyytynyt hytisemään kentän laidalla ja ipanat ovat hoitaneet luistelu-osuuden.

Onneksi pakkanen hellitti, oli nimittäin paljon mukavampi hytistä tänään reilun kymmenen asteen pakkasessa kuin viikonloppuna melkein kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Onneksi on hyvät vermeet. Ja sauna, siellä on viimeistään sulanut sellaisesta koko päivän kestävästä syväjäästä, mikä kalvaa luita ja ytimiä. Hrrr, hyi.


Sulokin kokeili luistimia jalkaan tänään ensimmäistä kertaa. Sinällään vähän hassua, Touko luisteli jokin aika sitten ennen Suloa, vaikka nuorempi onkin. Sulo on vain niin kovin hidas lämpenemään ja niin hirvittävän varovainen. Niin että mitä jos vaikka kaatuu? Eikä pääse ylös? No, hyvin se meni, Sulo oli kyllä niin reipas, kädestäkään ei saanut pitää kiinni.



Minun piti muuten yrittää pysyä erossa tietokoneesta ja puhelimesta ennen nukkumaan menoa, koska olen kärsinyt jonkinsorttisista nukahtamisvaikeuksista jo pitkän aikaa eikä tämä koneella kököttäminen varmastikaan auta asiaa yhtään. Ääh. Ja tässä sitä vieläkin ollaan. Eli siis, nuku (nukahda) hyvin minä. Ja te muutkin.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Takaisin arkeen

Yllättävän hyvin on sujunut tämä arjen alku, jesjes. Onneksi laskeutuminen oli helppo, Ainolla kaksi päivää koulua ja that´s it. Osa harrastuksista alkaa ensi viikolla ja osa vasta sitä seuraavalla. Tosin kyllä minä tuossa jo hiihtolomaviikkoa kalenterista katselin..

Ensimmäinen arkipäivä eli torstai meni minun osaltani ihan pyöriessä ympyrää, en oikein osannut tehdä mitään järkevää (ruoanlaiton ja siivoamisen lisäksi). Perjantai oli jo helpompi. On tämä äidin homma sitten rankkaa, huhheleijjaa. Täytyy jatkuvasti totutella uusiin tilanteisiin, jösses. :D

Erikoisen tästä viikosta on tehnyt myös tuo pakkanen. Mittari on näyttänyt yötä päivää -30, eipä lukema siitä paljoa heilahdellut. Meillä pakkanen on kirjaimellisesti paukkupakkanen, talon rakenteissa on "pamahdellut" vähän väliä, hiiretkö ne siellä kuivuu (jäätyy)? Isommat lapset kävivät urhoollisesti ulkona joka päivä, lyhyissä pätkissä he jaksoivat touhuta siellä yllättävän hyvin. Vaikka lunta on vain muutama hassu sentti, saivat he tehtyä ulos mm. lumimörön. Jännittävintä tässä säässä on kuitenkin ollut toisen koiran pärjääminen ulkona häkissä: vaikka laika-koira pärjääkin äärimmäisissä olosuhteissa, silti kylmyys on vähän jännittänyt. Kopissakaan ei ole mitään lämmitystä. No, hyvin se on siellä selvinnyt, turpakarvat ovat olleet välillä vähän jäässä. On se tosin päässyt joka päivä sisälle lämmittelemään, mutta ei se oikein sisällä viihdy. 


Mutta nyt pakkanen on onneksi hellittänyt. Viidentoista asteen pakkanen ei tunnu enää missään. Tänään iskä meni poikien kanssa pelaamaan sählyä - onneksi, sillä Eino ei ole viimeisen kahden viikon aikana mitään muuta tehnytkään kun "pelannut" sählyä sisällä. 

Kaikkea muutakin jännittävää on tapahtunut lyhyen ajan sisään: kun Liina täytti yhdeksän kuukautta, loppui minun vanhempainvapaani ja "putosin" pelkälle kotihoidontuelle. Tosin meillä tämä menee vähän hassusti toisin päin, saan kotihoidontukea tästä sakista vähän enemmän kun minimimääräistä vanhempainpäivärahaa. Eihän kotihoidontukikaan päätä huimaa, mutta kyllä sillä pärjää kun siihen on tottunut. 

Vihdoin ja viimein laitoin Sulon ja Toukon huoneeseen kerrossängyn, nyt siis jännitämme sitä, kuinka Sulo osaa yläsängyssä nukkua. 

Eilen näin pitkästä aikaa muita Liinan ikäisiä vauvoja ja heidän äitejään, edellisistä treffeistä on ainakin kaksi kuukautta.

Liina on oivaltanut, että on vallan ihanaa kiivetä syöttötuolista pöydälle. Aiemmin hän tyytyi vain seisoskelemaan ja heilumaan syöttötuolissa, mutta löytyyhän niitä uusia ulottuvuuksia ihan koko ajan. Ja onhan pöytä yleensä täynnä mitä ihanimpia asioita: ruokaa, askartelutarvikkeita tai tietokone. Jeah.


Päivittelin jo joulukuun puolella sitä, että tammikuussa emme syö muuta kuin kaurapuuroa ja ruisleipää: joulukuu ja varsinkin loma piti sisällään niin hirvittävästi herkkuja ja paljon ruokaa, että ajattelin jo lasten (ja itseni) muuttuvan suklaapatukoiksi. Joka päivä jonkinsorttista namua, piparia, torttua, suklaata tai leivonnaista. Muutos onkin tapahtunut kuin itsestään ja olemme syöneet kilokaupalla hedelmiä ja vihanneksia. Huh. Mitään emme ole jättäneet kokonaan pois, mutta jos sellaiseen "kohtuukäyttöön" opettelisi taas. :D

Nyt lähdemme nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta, meitä kutsuu ulkojää. Kivaa viikonloppua! 

torstai 7. tammikuuta 2016

Drama Queen

Meillä asuu pian kymmenen kuukautta vanha drama queen. Eräänäkin yönä (tai oikeastaan aamuyönä) hän heitteli tuttia lattialle, kun yritin hämätä hänet nukkumaan ilman tissiä. Sitkeästi keräsin tutin hänelle takaisin suuhun kerta toisensa jälkeen, mutta kun tutti lensi sängyn päädyn kautta lattialle sängyn alle, luovutin. En jaksanut mönkiä sängyn alle, joten drama queen voitti sen erän. Voin vain kuvitella sen voitonriemuisen ilmeen, mitä en unenpöpperössä ja pilkkopimeässä nähnyt.

Pääasiassa Liina on äärimmäisen tyytyväinen, hän viihtyy isompien kanssa erinomaisesti, nukkuu sekä päivällä että yöllä hyvin, syö kaikkea mitä hänelle tarjotaan eikä turhista valita. Huomiota ja syliä hän hakee itkemällä oikein kunnon tekoitkua, nojaamalla taaksepäin, värisyttämällä alahuulta ja nostamalla käsiä ilmaan. Tiedättehän, juuri sellaisella tavalla mistä tietää, että "oikeaa" hätää (halipula on tietenkin näin pienillä yksi oikeimmista hädänaiheista) ei ole, mutta lattiallekaan ei raaski jättää vaan hänet on nostettava syliin. Itku loppuu kuin seinään. Drama queen 1, äiti tai iskä 0.

Liina on säästynyt harvinaisen hyvin syksyn ja talven taudeilta, joulun aikaan hänellä oli vähän lämpöä ja räkä valui, mutta sen kummempaa ei onneksi ole (vielä) ilmennyt. Odotankin pessimistisesti meille jotain megatautia, sillä kaikki lapset ovat pysyneet koko syksyn ja talven todella terveinä. Voimmekin sitten jossain vaiheessa sairastaa kaikki flunssat, kuumeet, korvatulehdukset ja ripulit samaan aikaan. 

Välillä yöt ovat levottomia, mutta muhkuraisita ikenistä sun muista pikkuvaivoista päätellen en yhtään ihmettele. Joku aika sitten Liinan selässä oli kuiva kohta, enkä tajunnut heti laittaa siihen rasvaa. Hän nukkui yön heräämättä heti, kun laitoin ihottumaan kortisonivoidetta. Päivällä Liina nukkuu yhdet pitkät päikkärit ulkona ja pääasiassa yhdet tirsat joko aamupäivällä tai illalla. Liina on ehdottomasti iltavirkku, aamulla hän tykkää nukkua pitkään.

Ruokaa Liina syö mielellään, puuroa varsinkin menee aikamoiset määrät sekä aamulla että illalla. Vettä hän juo nokkamukista tai tavallisesta mukista koko ajan paremmin, alkuun varsinkin nokkamuki meinasi tökkiä. Odotan kovasti, että hän saa alkaa syödä samaa ruokaa meidän kanssa, kohta saakin antaa jo hapanmaitotuotteita, jee! Tissillä hän käy joskus enemmän, joskus vähemmän. Iltatissi on vielä vakio. 8 kk:n neuvolassa hän painoi 8280 g ja oli 68,5 cm pitkä. Jännä nähdä onko hän kasvanut kovasti, tuntuu, että viime neuvolakäynnistä on sata vuotta. Seuraavaan käyntiin on siis reilu viikko.

Liina osaa jo ihan hirvittävän paljon, hän kasvaa ja oppii uutta ihan varkain. Eräänä päivänä hoksasin, että hän osaa tulla jalat ja pylly edellä pois sohvalta ja sängyltä (joku isommista oli hänet sinne nostanut). Tuen kanssa hän on kävellyt jo pitkän aikaa, mutta toistaiseksi hän ei ole osoittanut kiinnostusta seisomista ja kävelyä kohtaan. Syödäkin hän haluaisi itse (siis haarukalla tai lusikalla), nyt olen antanut mm. hedelmiä niin, että tökkään palan haarukkaan ja annan sen tytölle itselleen käteen. On aika ällistyttävää, kuinka paljon noin pieni jo ymmärtämään, esimerkiksi "ei" sanan kuullessaan hän virnistää ja ryntää kahta kauheammin mihin sitten ikinä oli menossakaan. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä - se pitää meillä kyllä erittäin hyvin paikkansa. 

Isommat pitävät Liinasta kyllä erittäin hyvää huolta. Tänäänkin Eino ryntäsi kokeilemaan, ettei takan luukku ole kuuma kun Liina konttasi kohti uunia. <3

Alla pari kuvaa mm. "Tänään olen 9 kuukautta"-kortin kanssa. :D 





tiistai 5. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui

Niin se vain otti ja vaihtui eikä päivien kuluminen ole näköjään hidastunut yhtään. Huomenna on jo loppiainen ja torstaina Aino menee kouluun eli jonkinsorttiseen arkeen pitäisi taas päästä kiinni. Ihan kiva oikeastaan, tulee joku roti tähän löhöilyyn, kaikki rytmit, mm. nukkuminen ja syöminen, ovat taas heittäneet häränpyllyä ja kaikkea tehdään fiiliksen mukaan. Pidemmän päälle sellainenkin alkaa rasittaa ja tuttua turvallista arkirytmiä alkaa oikein odottaa. Ja ihmisiä, onpa ihana nähdä taas ihmisiä! Tai siis muitakin ihmisiä kuin nämä mitä tuijottelee päivästä toiseen. Harrastukset alkavat ripotellen tässä parin viikon sisällä, joten laskeutuminen arkihäsellykseen tapahtuu aika pehmeästi.

Joulukuusi on tänään vietävä pois, se varisee niin hirveästi. Ajattelinkin tässä toteuttaa sellaisen after-joulusiivouksen, kun ei ennen joulua tullut ihan hirveällä innolla puunattua. Vaikka kuusi onkin ollut sisällä jo parisen viikkoa, sen pois viemisessä on aina vähän ristiriitainen tunnelma: toisaalta on haikeaa, onhan joulu ihan erityistä aikaa, mutta toisaalta on ihanaa saada tupaan tilaa, avaruutta ja raikkautta. Joulua on ihana laittaa, mutta on se myös kiva siivota pois ja laittaa koristeet odottamaan seuraavaa. Aikansa kutakin.

Meidän joulu ja vuodenvaihde meni rennoissa tunnelmissa. Mies oli vielä aatonaatonkin töissä, joten ei siinä ihan hirveän ihmeellisiä joulusiivouksia tehty. Sen sijaan kävin lasten kanssa jäähallissa luistelemassa. Joulu vietettiin mummuloissa lähinnä syöden jatkuvalla syötöllä. Vuodenvaihde meni samalla kaavalla kuin edellinenkin, lasten kanssa rakettien ampuminen on aika hiljaista - jokainen meidän lapsista pelkää edelleen ilotulituksia, he siis katsoivat muutaman hiljaisen raketin ikkunasta. 

Lapset ovat nukkuneet lomalla paljon ja välillä heillä on energiaa niin, että seinät meinaavat kaatua päälle. Minusta loman tavoite on saavutettu, kun lapset päivittelevät tylsyyttä ja valittavat, ettei ole mitään tekemistä. Jotain tekemistä he keksivät sitten lopulta (niin hyvässä kuin pahassakin), onneksi heistä on seuraa toisilleen.

Me(kin) kävimme muutama päivä sitten järven jäällä luistelemassa, oli aika huikeaa tuijotella järven pohjaa paksun jään läpi. Harvoin pääsee sellaista näkemään! Odotamme jo kovasti, että ala-asteen pihan ulkojäät ovat luistelukunnossa, siellä tulee varmasti taas jokunen ilta vietettyä. Minä odotan jo, että pääsisi hiihtämään, vaikka en koskaan mikään himohiihtäjä ole ollutkaan - viime talvena en päässyt kunnolla hiihtämään ollenkaan, kun odotin Liinaa. Joulukuun löhöämisen jälkeen on jotenkin kummasti sellainen fiilis, että hiihtäminen olisi juuri nyt tosi jees. 



Pari päivää saamme vielä nauttia lomasta, ulkonakin paistaa aurinko. Nyt pitäisi houkutella Sulo hiustenleikkuuseen, saapa nähdä mitä siitä tulee. Liina heräsi aamupäivä-unilta juuri äsken ja palapelien palasia alkaa leviämään sillä mallilla pitkin poikin, että minun on parempi nostaa ahteri ylös sohvasta ja alkaa touhuamaan. Kivaa pakkaspäivää! :)


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ystäväkirja-haaste

Hellurei ja oooikein mahtavaa uuden vuoden alkua! Toivotaan, että siitä tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä, mistä itse henkilökohtaisesti en muista juuri nyt oikein mitään. Meille syntyi vauva, sen muistan. Ja juuri siitä syystä en muistakaan mistään mitään.

Sain jo kauan sitten ennen joulua Aarteeni-blogin Sallalta Ystäväkirja-haasteen, minkä pisti liikkeelle Napsahduksia-blogin Nadja, kiitos vain! Minulla on parikin ala-aste-aikaista ystävää, jotka ovat säilyttäneet näitä ystäväkirjoja, joten olen päässyt ihastelemaan (kauhistelemaan) ja hihittelemään niille nyt hölmöille mutta silloin niiiiin tärkeille jutuille.  

Tässä haasteen säännöt:- Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
- Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
- Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
- Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia
- Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
- Haasta mukaan ihania bloggaaja-frendejä

1. Pituutesi ilman korkkareita?
Sellanen komiat 164 senttiä. 

2. Lempinimesi? Ja mistä se on peräisin?
Jannu. Nimen keksi luokkakaverini ala-asteella ja jotkut käyttävät sitä edelleen. Nimestä saa aika mahtavia väännöksiä (paljon parempia kuin varsinaisesta), esimerkiksi Jannupannu. Mieheni kutsuu minua yleensä mammaksi, hehheh.

3. Minkä ruoan valitset lauantai illalle, jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Arkena on vähän mietittävä mitä suuhunsa laittaa, muuten käy hullusti, mutta viikonloppuna ei paljoa pihistellä vaan syödään monesti esimerkiksi pizzaa, tortilloja tai ranskalaisia kaikenlaisilla lisukkeilla. 

4. Top 4 asiaa joita arvostat ystävyydessä?

Ymmärrys, aitous, luottamus, huumorintaju.

5. Telkkarista: Moderni Perhe, Kimmo, Salkkarit vai Hottikset?
Moderni Perhe, se on varmasti viimeisin, mitä olen näistä katsonut (ehkä pari vuotta sitten) ja katsoisin, jos öööö jaksaisin. On liian vaivalloista selvittää, mitä telkkarista tulee milloinkin. :D

6. Rakkaimmat harrastuksesi? Ja onko sinulla haaveissa aloittaa jotain uutta harrastusta?
Liikuntaa harrastan tavalla tai toisella, blogi, lukeminen. Haluaisin harrastaa vaikka ja mitä, mutta kyllä tämä sählääminen näiden ipanoiden kanssa haukkaa niin ison osan arjesta, että mitään kovin isoa ei tällä hetkellä ole ajatuksissa. Mutta huomisesta ei koskaan tiedä, silloin saatan ajatella jo ihan jotain muuta. 

7. Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
Haaveilen ehkä sittenkin yhdestä harrastuksesta, mutta kun olen juuri nyt niin lomalla etten oikein jaksa edes ajatella koko asiaa niin en uskalla siitä vielä haaveillakaan. :D  Talven aikana olisi kiva saada olkkarin ja meidän makkarin väliseinä tehtyä ja kesällä rännit ja sadevesiputki-hommelit ulos. Sitten saisi toteuttaa pari kukkapenkki-haavetta.

8. Hattaraa vai pehmistä?
Pehmis ehdottomasti, suklaa-pehmis.

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturell?
Jossain vaiheessa kestoripset olisi pitkästä aikaa tosi jees, mutta nyt mennään ripsarilla. Tosin suurimman osan ajasta olen ihan naturell.

10. Mottosi <3

Tällä hetkellä "voimalauseeni" on "Pienet lapset, pienet huolet, isot lapset, isot huolet." Vaikka elämä näiden termiittien kanssa tuntuu välillä ihan hölmön hommalta ja uhmakkaiden lasten kanssa päivästä toiseen taistelu täysin hyödyttömältä, ovat huolet kuitenkin (vielä) aika vaarattomia. 

Oooh, olipas se ponnistus! Kun ajatus ei kulje niin se ei kulje, ei sitten millään. Ainiin niitä kuvia. No ehkä pari. Ensimmäisen löysin pari päivää sitten kotoani, olen siinä varmaan ala-aste-ikäinen ja kahlaan keväisessä sulavesi-lammikossa (parasta viihdettä ikinä). Tai ainakin oletan kahlaavani, korjatkaa tästä asiasta paremmin tietävät jos olen väärässä.



Minusta itsestäni on aika surkeasti kuvia, yleensä olen kameran takana enkä kuvattavana. Pari löysin ja ne onkin sitten tätä lajia:



Haha, no, nämä ehkä kertovat minusta aika paljon, eikös se ollut tarkoituskin? :D