keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hermo menee!

Jos minä oikein kovasti jotakin inhoan juuri nyt, niin tietokonetta. Ihan niin paljon, että voisin heittää sen seinään.

Että osaa ottaa pattiin. Tällä viikolla on pitänyt kirjoittaa jo vaikka ja mitä, mutta kaikki se aika kun olisin voinut kirjoittaa on kulunut kameran uuden muistikortin kanssa ähertäessä. En saa sitä toimimaan, tämä kone ei jostain kumman syystä tunnista koko korttia. Tai tunnisti se pari kertaa ja sain jo katsellakin kuvia, mutta sitten se yhtäkkiä katosi ja kone herjaa jotain ohjainongelmaa. 

Mikä hemmetin ohjain? Ennen laitoin muistikortin koneeseen ja avot - siinä ne kuvat oli. Päivitinkin jo vaikka ja mitä, mutta ei. Ei toimi. Byyyh.

Varsin tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen oli paljon asiaa, mutta hermoillessa on hävinnyt se viimeinenkin inspiraation siemen. Jo pelkkä koneen aukaiseminen saa verenpaineen kohoamaan. 

Minun äiti täytti viikonloppuna 50 vuotta. Kaikenlaiseen pieneen järjestelyyn loppuviikko menikin, vaikka vietimme juhlapäivää ihan perheen kesken. Sunnuntaina olin koko päivän Ideaparkissa Lempäälässä kahden ystävän kanssa. Maanantaina kävimme Liinan kanssa neuvolassa 10 kk:n tarkastuksessa ja eilen (tiistaina) Liina täyttikin 10 kuukautta. Niitä kuvia olen yrittänyt saada pihalle tuosta kamerasta, tarkoitus oli kertoa vähän tytön kuulumisia mutta saapa nähdä milloin saan se tekstin tehtyä loppuun, höh. Jos huomenna yrittäisin VIELÄ kerran. 

Teknisiä ongelmia lukuunottamatta tänne kuuluu ihan hyvää. Elämän arvaamattomuus on näyttäytynyt jälleen, koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. On hassua, että vaikka toisaalla tapahtuu isoja, elämää mullistavia asioita, toisaalla elämä jatkaa kulkuaan entiseen malliin.

Muistelen monesti synnytyksen jälkeisiä hetkiä, niitä hetkiä, kun lapsi on ihan äsken syntynyt: kun meillä on siinä yksi elämämme tärkeimmistä tapahtumista käsillä ja koko meidän elämämme mullistava asia sylissä, joku toinen auraa lunta tai hiekoittaa tietä ikkunan toisella puolella. Autuaan tietämättä, että ikkunan toisella puolella olevien ihmisten elämä ei tule koskaan olemaan entisellään.

Niinhän se menee, oli kyse sitten ilosta tai surusta.

No mutta nyt, muut ovat nukkuneet jo hyvän tovin, jos sitä itsekin lähtisi lepäämään muutamaksi tunniksi. Jaksaa sitten huomennakin ottaa kaikki elämän (niin hyvät kuin pahatkin) arvaamattomuudet vastaan. 

6 kommenttia:

  1. tekniikan kanssa sitä on tosiaan välillä vähän ihmeissään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ja kun ei itse ole alan asiantuntija saatika milläänlailla kehittynyt käyttäjä niin välillä kyllä menee sormi suuhun. :/

      Poista
  2. Ärrr! Niin ärsyttäävää kun tekniikka temppuaa. Lyö sitä konetta, niin minäkin aina teen! (En tiedä tehoaako, mutta pahin ärsytys häviää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tehoaa, ainakin ärsytykseen! ;D <3

      Poista
  3. Ääh, mulla menee kyllä kaikki fiilarit jos pitää takuta vempeleitten kanssa :/ Toivottavasti saat kuvat pian koneelle ja tänne blogiin myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hirvee draivi päällä ja sitten tapahtuu jotain odottamatonta. :( Noh, eiköhän tästä selvitä. :)

      Poista