sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vauvavuoden viimeiset viikot

Liina täyttää kolmen viikon päästä yhden vuoden. Jälleen kerran on ihan käsittämätöntä, kuinka vauhdilla ensimmäinen vuosi on kulunut. Sitä on samalla sekä haikealla että odottavalla mielellä, toisaalta on ihanaa, että hän kasvaa isommaksi, mutta joskus sitä toivoo, että voisi pysäyttää ajan. Edes hetkeksi.

Liinan ensimmäisestä vuodesta meille jää erittäin hyvä mieli ja paljon, paljon ihania muistoja (mitä muistellaan valokuvien avulla, ilman niitä emme oikeasti muistaisi mistään mitään). Siinä missä Liinan syntymä oli tietenkin suuri juttu meille vanhemmille, oli se suuri juttu myös isommille sisaruksille. Heistä jokainen on ottanut pikkusiskon suojaavien siipiensä alle. Sisarusten välistä "yhteyttä" on äärimmäisen hankala pukea sanoiksi, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että he ovat tiivis joukko, mitä jokainen täydentää omalla mahtavalla luonteellaan. Jokainen on tietynlainen palanen, mitä ilman jotakin puuttuisi.

Liina on nyt siis reilut 11 kuukautta vanha. Hän kiipeilee ja kävelee nyt jo vähintään saman verran kuin konttaa. Kävelyssä on tapahtunut huima edistyminen viimeisen viikon sisällä, nyt tepastelu on jo paljon hallitumpaa ja jopa käännökset onnistuvat kaatumatta. Paikaltaan hän ei vielä osaa nousta seisomaan, vaan pystyyn hän kampeaa vielä tuen kautta.

Liinalla on kuusi hammasta, alhaalla kaksi ja ylhäällä neljä. Ylähampaat tulivat aika erikoisessa järjestyksessä, yläetuhampaiden sijaan ensin puhkesi etuhampaiden viereinen hammas. Liinan mitat kymmenen kuukauden neuvolassa olivat 8280 g ja 68,6 cm ja yhdentoista kuukauden neuvolassa 8475 g ja 70 cm. Tyttö on meidän perheen "kirpuin", muut lapset ovat aina olleet ennemminkin yläkäyrällä kasvavia tenavia kuin alakäyriä hipovia pikkuisia. Jännä nähdä mihin suuntaan Liinan kasvu kehittyy.

Liinan lempiruoka (tai ruoka ja ruoka) on ehdottomasti raejuusto. Kaikkea hän syö mielellään eikä lautaselle koskaan jää mitään, mutta raejuusto on ykkönen. Riisipuuro tulee hyvänä kakkosena. Kaurapuuroa hän vetää illalla mielettömän annoksen ja sen turvin hän nukkuu kahdentoista tunnin yöunet. Kun tyttö saatiin vieroitettua yötissistä, ovat yöt olleet hänen osaltaan hyvin rauhallisia. Yötissin jäätyä jäi koko imetys pikkuhiljaa pois, vaikka kuinka yritin hänelle tissiä vielä iltasella tarkota (tyrkyttää). Nyyh. No, toisaalta se kävi kätevästi näin. Liina nukahtaa illalla omaan sänkyyn ihan muutamassa sekunnissa ja aamulla hän herää hyväntuulisena mutta nälkäisenä. Päiväunia (noin neljä tuntia, ulkona) hän nukkuu enää yhdet.

Liina rakastaa syliä ja halailua ja erityisesti minulle hän äkäilee mielellään jos on vähänkin aihetta. Iskän kanssa ollessa ei ole mitään ongelmia, mutta heti kun edes minun ääneni kuuluu ovenraosta, alkaa ihmeellinen käninä. 

Vaikka tyttö on lähtenyt melko aikaisin liikkeelle, on hän varovainen ja harkitsevainen tyyppi. Sohvalta hän on pudonnut ehkä kerran, sen jälkeen hän oppi ensin kurkkaamaan alas ja sitten peruuttaamaan pylly edellä lattialle. Isompia sisaruksia hän härnää vetämällä heitä hiuksista ja kähveltämällä tavaroita kädestä. On muuten aika hauskan näköistä, kun pieni ottaa "ovelasti" lelun toiselta ja lähtee omasta mielestään hirvittävää vauhtia karkuun virne naamalla. Isompia lähinnä naurattaa eikä kukaan oikein osaa ottaa pikkusiskoa tosissaan. Voi toista. <3

Näiden korttikuvien ottaminen on ollut jo monta kuukautta ihan mahdotonta, joko Liina mutustelee korttia tai rientää kortin luota mahdollisimman kauas johonkin muualle. Parhaiten kuvia saisi otettua silloin, kun Liina nukkuu. :D











  

perjantai 26. helmikuuta 2016

Menneeltä viikolta

Viimeisen viikon aikana olluutta, ihmeteltyä ja tapahtunutta.

Saanen esitellä: "pierupyssy". Seinässä. Onneksi tussi oli vesiliukoinen.


Lumi. Parasta mitä meidän perheelle on tapahtunut pitkään aikaan. Lasten kannalta ainakin. Tein takapihalle pitkän pulkkamäen, tähän hommaan mäkinen takapiha on ihan omiaan. Kasasin takaterassille kasan lunta ja avot - mäki oli valmis.


Perjantaina Liinalle tuli ikää 11 kuukautta. Enää kuukausi yksivuotissynttäreihin. En kestä. 



Launtaina veljen esikoinen sai nimen - ja myös esimakua siitä, millaiseen pölhöjen sakkiin sitä onkaan tullut tupsahdettua. Juhlatilaisuudet kun tuntuvat tarkoittavan lasten mielestä automaattisesti sitä, että: iso sali on tarkoitettu ainostaan heidän leikkejä varten (huutoa, ravaamista, kiljumista, hyppimistä), pikkuleivät ahmittaviksi ennen kuin kukaan ehtii laittaa niitä edes tarjolle ja juuri nimen saaneen lahjat avattavaksi välittömästi tässä ja nyt. Noh, rennot ja mukavat ristiäiset oli silti. :D Me veimme lahjaksi ihanan Pikkunorsun Minä olen-taulun, aika ovelasti piilotin nimen kortin taakse, heheh.


Lauantai-iltana istuimme iltaa ystävien kanssa. Mukana menossa mm. ihan mielettömän kiva idea, nimittäin Kinder-kakku "aikuiseen makuun". :D Oli siinä meillä ihmettelemistä, kun huomasimme kakussa olevat nestemäiset yllätykset. 


Sunnuntai menikin levätessä. Kovin oli väsyttävä Kinder-kakku. ;)

Mies on ollut kuluvan viikon talvilomalla. Tämän loma-ajan projekti on ollut meidän makkarin ja olkkarin välinen väliseinä, hurraa! Kuvia ja tunnelmia laitan myöhemmin lisää, tässä kuvassa mieheni (vasemmalla) ja vanhin veljeni (oikealla) pystyttämässä runkoa. 


Tämä viikko on siis kulunut lievän remontin keskellä. Minusta ja lapsista kun ei ihan hirveästi ole apua, niin olemme pyrkineet pysymään poissa tieltä. Minun tehtäväkseni on jäänyt netin tapetti-viidakossa seikkaileminen. Jiihaa. Olin ensin että JES, mutta hyvin pian huomasin, että vaihtoehtoja on niin paljon, että meinaan tulla hulluksi. No mutta, siitä myöhemmin! :)

torstai 25. helmikuuta 2016

Viisikymmentä

Viisikymmentä kysymystä, joihin yritän vastata suhteellisen lyhyesti.

1. Minkä ikäinen olet 5 vuoden päästä?
33
2. Kenen kanssa olet viettänyt aikaa tänään ainakin kahden tunnin ajan?
Mieheni ja lasten
3. Kuinka pitkä olet?
164cm
4. Mikä on viimeisin leffa jonka näit?
Öh, alusta loppuun? Varmaan joku Pirates of the Caribbean-leffoista.
5. Kuka on viimeisin henkilö jolle olet soittanut?
Täytyy ihan tarkistaa, kun en muista. :D Ystävälle. 
6. Kuka on viimeisin henkilö joka on soittanut sinulle?
Mieheni
7. Mitä lukee viimeiseksi saamassasi viestissä?
Ok (:D)
8. Soitatko vai laitatko viestiä mieluummin?
Jos asia ei ole kiireellinen niin laitan viestin.
9. Mikä on suosikkipaikkasi?
Koti
10. Mistä paikasta et tykkää ollenkaan?
Ahtaista paikoista. Ei tule nyt äkkiseltään mieleen mitään tiettyä paikkaa.
11. Kuinka monta sisarusta sinulla on?
Neljä pikkuveljeä.
12. Mikä on viimeisin kuva jonka olet ottanut puhelimellasi?
Kuva pulkkamäestä ja lapsista.
13. Onko sinulla lemmikkejä?
No ei minulla varsinaisesti, mutta meillä on kaksi koiraa.
14. Lempivärisi?
Tällä hetkellä vaaleanpunainen, harmaa, tummansininen ja musta.
15. Moneltako heräsit tänään aamulla?
7.20
16. Missä olet kymmenen vuoden päästä?
Toivottavasti samassa paikassa kuin nyt.
17. Sipsit vai karkit?
Karkit 
18. Mikä YouTube-video sai sinut viimeiseksi nauramaan?
Leijonakuningas-elokuvasta tehty pika(pila)versio.
19. Mikä on paras ominaisuutesi tai luonteenpiirteesi?
Kysyn tätä aina mieheltäni, koska en keksi itse oikein mitään. Tällä kertaa hän vastasi huumorintaju. ;) Noooh, itse sanon tähän (pitkän pohdinnan jälkeen) tunnollisuus, ahkeruus ja periksiantamattomuus.
20. Entä huonoin?
Pikkutarkkuus, analyyttisyys (kirjoitetaankohan se noin?). Tunnollisuuskin voi olla joskus aika rasittava piirre.
21. Mitä pidät päälläsi kun nukut?
Milloin mitäkin, t-paita ja kalsarit, paita ja pikkarit..
22. Kenelle soitat kun olet vihainen tai huonolla tuulella?
Miehelleni tai ystävälle. Olen tosi harvoin vihainen tai huonolla tuulella.
23. Mikä on isoin voittamasi palkinto ikinä?
Puinen moottorisahalla veistetty joutsen. :D En muista, en ole koskaan voittanut mitään isoa, jos tässä siis tarkoitetaan arpajaisia ym. onnea vaativia kisoja.
24. Mikä on oudoin syömäsi asia/ruoka?
Ei nyt ehkä oudoin, mutta erikoisin: pienet mustekalat.
25. Onko sinulla lävistyksiä?
Juu on, tai ainakin on ollut: korvissa (kymmenen), silmäkulmassa ja navassa.
26. Mitä kuuntelet juuri nyt?
Jotakin telkkariohjelmaa, riisipuuron pulputusta, lasten tuhinaa ja koirien hölmöilyä.
27. Mikä on suosikkijäätelösi?
Suklaa ja lakritsi. Kaikki kyllä menee, paitsi päärynä ja nougat. Tai menee nekin hätätapauksessa.
28. Mikä on suosikkijälkiruokasi?
Letut tuli ekana mieleen. Kaikki menee. 
29. Osaatko vaihtaa öljyt autoon?
En
30. Pidätkö kahvista?
Kyllä
31. Mitä tykkäät juoda aamupalasi kanssa?
Vettä
32. Suomi parhaimmillaan?
Lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä tai sopivasti luminen, aurinkoinen pikkupakkas-talvipäivä.
33. Mikä on viimeisin ostamasi asia?
Kilo ketsuppia.
34. Mitä olet syönyt tänään?
Kaurapuuroa, appelsiinia, lohkoperunoita, bataattiranskalaisia, paistettua kananmunaa, kurkkua, paprikaa, kakkua kuntosalilla (:D), suklaata, ruisleipää, raejuustoa. 
35. Oletko ikinä joutunut sairaalaan tai ollut ambulanssissa?
En, jos synnytyksiä ei lasketa.
36. Haluatko lapsia?
Jepulis. XD
37. Puhutko muita kieliä kuin Suomea?
Tiukan paikan tullen englantia, ruotsia ja saksaa. Italiaa osaan ihan vähäsen.
38. Nimeä henkilö jonka tyylistä pidät.
Paula Vesala.
39. Kiroiletko paljon?
En.
40. Mitkä on parhaat uutiset joita olet hiljattain saanut?
No vauva-uutisethan on tietenkin aina tosi jees. 
41. Mihin tykkäät tuhlata rahaa?
Vaatteisiin ja sisustamiseen.
42. Mikä on rakkain korusi, jonka omistat?
Vihkisormus, muun muassa. 
43. Mikä on lempisarjasi?
Tällä hetkellä ei mikään.
44. Mitä suunnitelmia sinulla on seuraavalle viikonlopulle?
Yksillä vaatekutsuilla pitäisi käydä (hirrrvee harmi) ja lapsia viedä harrastuksiin. Jumpassakin voisi käydä.
45. Osaatko lasketella?
Jep, mutta viime kerrasta on kyllä aikaa.
46. Mikä tekee sinuun vaikutuksen? Tai miten sinut saa vaikutettua?
Sivistyneisyys, älykkyys, toisten huomioiminen ja luonnollisuus.
47. Kerro kaksi asiaa joita lukijasi eivät vielä tiedä sinusta.
Minulla oli vauvana koliikki. Rakastan tomaatteja. 
48. Mikä on sinua lähimpänä oleva punainen tavara?
Choco-peli ruokapöydällä.
49. Oletko sosiaalinen?
Juu, kyllä varmaan. 
50. Kuinka monessa paikassa olet asunut?
Yksi paikkakunta, monta asuntoa. En jaksa laskea.

Lisäksi oli laitettava pari kuvaa, tekstit ilman niitä on jotenkin niin "alastomia". Ja koska laittamani kuvat ovat yleensä "jäätävä pyykkikasa"-tyyppisiä, ajattelin laittaa jotain itsestäni. Toisaalta, olisi ehkä ollut parempi unohtaa koko kuvat, mutta menkööt. Ylemmässä kuvassa minä kahden veljeni kanssa laivan hississä vuonna 2010, alempi kuva viime lauantailta: hihittelimme yleiselle duckface-ilmiölle ja laitoimme huulet tötterölle. Uuh. 



perjantai 19. helmikuuta 2016

Äidin tyttö

Järjestelmällisellä äidillä järjestelmällinen tytär. Siitä ei nyt taida päästä yli eikä ympäri. :D


Näin. Näistä kasoista Aino sitten rakensi "tikkareita" "bileisiin", missä minä sitten tenavien kanssa tanssin Ti-Ti Nallen tahdissa "pyllytanssia". <3

Huomenna meillä onkin edessä vallan jännittävä päivä, veljenpoika saa nimittäin nimen. Meidän pojat ehdottelivat tänään (pienen hepulin saattelemana) serkku-pojalle nimiä, parhaina mainittakoon Elli, Seinä ja Kakkapylly. Ehhehehhee.

Illalla laitamme vielä ystäväporukan kanssa jalalla koreasti (riippuen tietenkin siitä, löydämmekö jostain tanssilattian) eli hylkään oman perheeni heti ristiäisten jälkeen ja nautin sivistyneesti (hah) ihan parhaasta seurasta ever.

Oikein ihanaa viikonloppua! <3

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Hyvää asiakaspalvelua

Vähän on pitkissä kantimissaan nämä minun jutut, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! 

Ostin jo aikoja sitten Lempäälän Ideaparkin Reima Outletista Ainolle ja Einolle kengät. Ihan huiput, vedenpitävät ja kaikkea. Luonnollisesti niitä on käytetty paljon ja viime syksyyn saakka Aino käytti kenkiä koulussa päivittäin. Kunnes sitten eräänä päivänä huomasin, että Ainon kengät olivat menneet sekaisin koulukaverin kanssa, jolla oli samanlaiset.

Muistutin tyttöä vaihtamaan kengät seuraavana päivänä, onneksi kaverin kengät olivat nimikoidut (meidän ei, äh). Hämmästyin, kun Aino tuli seuraavana päivänä edelleen väärän kokoiset kengät jalassa kotiin. Monen mutkan kautta huomasimme, että kaverilla oli nyt omat kengät, mutta meidän oli edelleen eri paria. Ehdin jo epäillä, että kengät olivat vaihtuneet jossain muualla, esimerkiksi jumppapaikassa. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut samanlaisia.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että meidän kengät olivat alunperinkin eri paria. Pohjallisissa oli numero 33, mutta todellisuudessa toinen oli kokoa 32 ja toinen 33. 

Voi että otti päähän. Olin tietenkin kaavaillut, että kengät kestävät pienemmille sisaruksille ja onhan uusien kenkien ostaminen aina yksi menoerä lisää. Olisi niitä tietenkin varmaan voinut käyttää eriparisinakin, mutta silti. Laitoin kengät kaappiin odottamaan parempia aikoja.

Sitten tuli uusi reissu Ideparkiin. Otin kengät mukaan ja päätin käydä liikkeessä kysymässä, että oliko mitään enää tehtävissä.

Sain uudet tilalle. UUDET. Ja oikean kokoiset (33) tällä kertaa. Vaikka kengät olivat selkeästi paljon käytetyt eikä kuittiakaan ollut tallessa, sain uudet. Kovasti oli myyjä pahoillaan, sellaista virhettä ei olisi saanut koskaan tapahtuakaan, vaan kenkien koko pitäisi tarkistaa (muualtakin kuin pelkistä pohjallisista) tarkkaan ostotilanteessa.

Olin niin onnellinen. Happyhappyhappy. Okei, ne on pelkät kengät, mutta silti! 











sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Millainen on hyvä ystävä?

Hän lakaiseen sipsinmuruset pöydän alta. Ottaa omatoimisesti maitotölkin kaapista, kun itse unohdin sen pöytään laittaa. Naurahtaa ymmärtäväisesti, kun taivastelen hirvittävän likaista eteisen peiliä.

Muun muassa. Lista on loputon, kyllä te tiedätte.

Meillä vierähti ystävänpäivä Me&I-vaatekutsujen merkeissä. Meidän talo oli täynnä ihania tyyppejä eikä tätä päivää olisi paremmassa seurassa saanut viettää. Hyvät ystävät ovat mieletön etuoikeus, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Äiti-ihmisten mukana tulee tietenkin joukko lapsi-ihmisiä (meidän lapset odottivat malttamattomina vaatekutsuja koko loppuviikon; tuleekohan se, entäs se ja se?). Voi kun olisitte nähneet millainen kuhina ruokapöydän ympärillä kävi, sai muuten kulhollinen sipsejä kyytiä. :D 

Ja onhan nuo vaatteet aivan mielettömän kivoja ja laadukkaita, kun jotakin kokeilee päällensä niin ei sitä raaskisi ottaa pois ollenkaan. Minä saan emännänlahjana kesäksi ihanat, punaiset housut, kääk! Muuta en itselleni tilannutkaan, isommille (taas) jotain. Heiltä kun tuntuu menevän jokaisesta pesukoneellisesta vaate tai kaksi pienemmän sisaruksen kaappiin tai vaihtoehtoisesti suoraan roskiin, kun ne on käytetty niin puhki. Liina saa syntymäpäivälahjaksi vaaleanpunaisen kesämekon, jee. <3



Kutsujen, mihin osallistuu paljon lapsia, tarjoilun mietin sen mukaan, kuinka murustelevaa ja sormiin sulavaa mikäkin herkku on. Helpottaa nimittäin kummasti kutsujen jälkeistä siivousta, kun kaikki paikat eivät ole täynnä suklaisia tai mähmäisiä sormenjälkiä tai popcorni-putua. Vaikka kuinka yritämme istuttaa lapset syömään ruokapöydän ääreen, joku pääsee aina livahtamaan "valvovan silmän" alta syömään jotain lastenhuoneeseen. Tänään löysin vielä illallakin vaahtokarkki-tikkareiden tikkuja lasten sängyistä. :D Mutta se on pientä, todella pientä. Vaahtis-tikkarit olivat muutenkin hyvä ja helppo herkku, vinkvink! Ei tarvinnut kun pari pussillista vaahtokarkkeja, sulaa suklaata ja nonparelleja.




Ystävänpäivä on kaikessa vaalenpunaisuudessaan mahtava päivä muistaa, kuinka iso merkitys ystävillä tavallisessa arjessa on. Hurraa-huuto ystäville ja ystävyydelle. <3  

perjantai 12. helmikuuta 2016

Onko meillä aikaa lapsille?

Yksilöinä. Erikseen. Törmäsin eilen (facebookissa) keskusteluun, missä pohdittiin (hyvässä hengessä) sitä, että onko monilapsisen perheen vanhemmilla aikaa huomioida jokainen lapsi yksilönä.

Hieman ehkä suivaannuin ihan hetkeksi, sillä jostain kommentista sai sellaisen kuvan, että ison perheen lapset jäävät vaille huomiota ihan automaattisesti. Eieieieieie. Voi ei. En nyt oikein tiedä mistä aloittaisin.

Ensinnäkin: minusta on aivan sama, onko perheessä yksi vai kymmenen lasta, se yksikin voi jäädä hyvinkin yksinäiseksi ja huomiotta, jos niikseen tulee. Tämä koskee minusta myös ikuisuusaihetta "nukutteko te koskaan, kun teillä on noin monta lasta ja vielä noin pienillä ikäeroilla?": minusta on loppupeleistä aika sama, kuinka monta valvovaa lasta perheessä on, yksikin huonosti nukkuva riittää repimään vanhempiensa hermot riekaleiksi.

Toiseksi: ihmisillä tuntuu olevan hirvittävän erilaiset käsitykset siitä, millaista lasten huomioiminen yksilönä oikein on. Meillä se tarkoittaa pieniä tekoja, joillakin toisilla aika suuriakin tekoja. Me otamme lapsia yksi kerrallaan ruokakauppaan, käymme heidän kanssaan joskus kaksin kahvilassa tai jätskillä, käytämme/käymme harrastuksissa kahdestaan, luemme kirjaa vain yhdelle kerrallaan, autamme askartelujen kanssa, pelaamme sählyä jne. Ekaluokkalaisen kanssa kertaamme läksyt illalla pienempien mentyä nukkumaan ja samalla höpöttelemme niitä näitä. Pieniä juttuja meille aikuisille, mutta lapsille suurensuuria. Meille nämä pienet jutut riittävät hyvin ja voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että meillä on aikaa jokaiselle lapselle, vaikka emme viekään heitä "kuuhun ja takaisin".  
Kolmanneksi: totta on, että jos me teemme jotain kivaa, teemme sen koko perheen voimin. Menemme eläinpuistoon tai Hesburgeriin mieluiten yhdessä. Todennäköisesti tekisimme niin, oli meillä sitten kuinka monta lasta tahansa. Voisimme tehdä myös toisin, ihan hyvin. Minusta kysymys on ennemminkin siitä, miten haluamme asiat tehdä, ei siitä, miten pystymme ne tekemään. Meillä on aikaa lapsille ja olemme siitä hyvin kiitollisia. Olemme suorastaan etuoikeutettuja. Mutta totta on myös se, että vaikka ympärillä olisi minkälainen hulabaloo tahansa, meidän täytyy voida pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan, mitä sanottavaa lapsella on. Siihen on pitänyt opetella, se pitää muistaa ihan joka ikinen päivä. SE jos mikä on haaste isossa perheessä. 

Tästä(kin) aiheesta voisi kirjoittaa romaanin. Tämä jäi pintaraapaisuksi, mutta hoksasitte varmasti mitä tarkoitan.

By the way, tuo ulkona vallitseva sää on - noh, haasteellinen. Päivästä kuluu varmasti yksi ylimääräinen tunti siihen, että heittelen/ripustelen märkiä vaatteita kuivumaan ja kaivan kaapeista varavaatteiden varavaatteetkin, koska joku on mennyt istumaan puoli metriä syvään lammikkoon, koska "äiti sanoi, että nämä housut pitävät vettä". Noniin, pakkanen, tulehan jo takaisin.

Pari päivää sitten meidän piti mennä kavereiden kanssa paistamaan makkaraa ja laskemaan pulkkamäkeen, mutta auton akku sanoi sopimuksen irti emmekä päässeet lähtemään. Laskimme sitten liukureilla omassa jäisessä pihassa ja paistoimme makkarat takassa, hyvä mieli tuli kaikille. <3 



maanantai 8. helmikuuta 2016

Hulinaa ja uusi kamera

Hei taas pitkästä aikaa, niin se vaan muutama päivä ottaa ja hujahtaa sellaisella vauhdilla ettei itse pysy edes perässä! Olen henkisesti edelleenkin helmikuun ensimmäisessä päivässä, järkytyin toviksi tänään kun tajusin, että nythän on jo kahdeksas. Huh. 

Hain perjantaina (vihdoin ja viimein) postista paketin, mikä toi tullessaan meille uuden kameran. Olympus PEN Lite E-PL 7. Luin sen juuri tuosta kameran kyljestä, minä en näistä oikeastaan ihan hirveästi ymmärrä. Etsiskelin sellaista hyvää peruskameraa arkiseen kuvaukseen, en mitään superjärkkäriä, ja päädyin sitten tähän. Pakko myöntää, että koska lähestulkoon kaikki miljoonat vaihtoehdot olivat enemmän tai vähemmän samanlaisia, valitsin tämän kameran loppupeleistä siksi, että se on kivan näköinen ja näppärän kokoinen. :D No joo, näin lyhyen käytön jälkeen kamera vaikuttaa oikein hyvältä ja helpolta käyttää. 

Lapsilla oli kameran kanssa vähintäänkin yhtä hauskaa kuin minulla.



Yritin (epätoivoisesti) ottaa Liinastakin pari  "tänään seisoin ensimmäisen kerran"-kuvaa, mutta lopputulos oli joko tämä:
  

...tai sitten hänen räkänokkansa oli kiinni kameran linssissä. Sen verran paljon enemmän häntä kiinnosti kamera kun sille poseeraaminen.


Jeejee. Liina on muuten nukkunut nyt sellaisia kevyitä kahdentoista tunnin yöunia, aika huikeaa.

Toukon kanssa kävimme viime viikolla röntgen-kuvauksessa: hän kaatui sohvan (onneksi pehmustettuun) käsinojaan naama edellä ja silmän yläpuolelle nousi mieletön kuhmu. Seuraavana päivänä turvotus hieman laski, mutta sen verran ilkeän tuntuinen kuoppa ja sellainen hyytelömäinen löllö siihen jäi, että kävin varmuuden vuoksi hänen kanssaan päivystyksessä. Lääkäri laittoi varulta kuvaukseen, missä kävimmekin sitten heti seuraavana aamuna. Kuvassa ei onneksi näkynyt mitään epänormaalia. Touko oli niin reipas, en kestä. <3 Röntgenin hoitajakin sanoi, että he eivät normaalisti edes kuvaa näin pieniä lapsia, koska kuvat harvoin onnistuvat. Touko istua törötti niinkuin pitikin ja yllätti siis sekä minut että hoitajan. Lääkäreille hän ei puhunut sanaakaan, mutta antoi kuitenkin hyvin tutkia ja painellakin turvonnutta kohtaa.

Kaikenmoista. Vähällä olemme kyllä päässet tämän rytmiryhmän kanssa, lääkärissä käynnit saa laskettua kahden käden sormilla. Jos ei tavallisia lääkärineuvola-käyntejä siis lasketa.

Tähän loppuun kuva minun toiseen versioon Runebergin tortusta: perjantaina tein torttuja pieniin vuokiin ja koska niistä tuli niin hyviä, oli pakko tehdä tänään toinen satsi. Tosin tässä toisessa rupesi laiskottamaan ja lösäytin koko satsin pellille. Päälle reilusti kuorrutteita ja avot, johan tuli taas hyvää. Kovin riittoisaa tämä torttu kyllä ei ollut, pellillinen hävisi parempiin suihin alle puolessa tunnissa. ;) Reseptin bongasin Annin Uunissa-blogista ja tein sen kaksinkertaisena ilman punssia.







torstai 4. helmikuuta 2016

Voimavaroja

Joskus iltaisin, kun raivaan miljoonannen kerran keittiön tiski- ja iltapalakaaosta, mietin, että onko koko touhussa mitään järkeä. Kun juuri sillä hetkellä saa viimeisillä voimillaan siivottua tiskipöydän tyhjäksi ja tietää, että kun aamulla herää, koko rumba alkaa alusta: kattilallinen kaurapuuroa, kuusi lautasta. Epämääräistä sotkua pitkin tupaa. Seuraavaksi kaksi pussillista perunoita, sipulia, lihaa, salaattia.  Ja niin edelleen. Ja taas alusta. Väkisinkin sitä miettii, että onko tässä mitään järkeä?

Tämä koskee ihan kaikkea: ruoanlaittoa - onko mitään järkeä tehdä ruokaa ja syödä, koska kohta on kuitenkin taas uudestaan nälkä? Pyykkäämistä - loputon suo, rasti seinään jos jonain päivänä likapyykkikorista näkyy pohja. Siivoaminen - noh, tiedätte kyllä. Mistä ihmeestä sitä ihminen ammentaa voimaa jaksaa tehdä jokaikinen päivä samat jutut, aamusta iltaa?

Nykyään ymmärrän paremmin mummuni sanomaa lausahdusta vuosien takaa: "Kyllä on mukava katsoa, kun lapset syövät.". Niin. Se on oikeasti mukavaa, ihan kun laittaisi rahaa pankkiin. On suorastaan kunnia-asia saada tarjota lapsille "eväät elämään". Vaikka perunoiden kuoriminen ja kaurapuuron keittäminen ottaa välillä ihan jumalattomasti pannuun, sitä tekee silti. Toki ruoka ja syöminen on minusta itsestänikin yksi maailman parhaimmista asioista, mutta kaikki se, mikä ruoan laittamisesta ja sen syömisestä lasten kanssa väkisinkin syntyy, tympii joskus ja pahan kerran. Silti sitä vaan yllättävän iloisin mielin tarttuu heti aamusta kattilaan ja aloittaa kaiken alusta. 

Kuopuksemme toinen kummitäti sanoi pari vuotta sitten sanat, mitkä kaikuvat päässäni lähestulkoon aina, kun siivoan: täytyy siivota, että voi taas sotkea. Niin. Lapsiperheessä siivoaminen todellakin tarkoittaa siivoamista eikä mitään päiväpeittojen suoristelua, ja jokainen viisiminuuttinen siisteyden keskellä kantaa siihen seuraavaan hetkeen, kun koko rumba on aloitettava taas alusta. Itse olen enemmän kuin tyytyväinen, jos siisteys pysyy edes tunnin. 

Tämähän ei tietenkään koske ainoastaan kotitöitä (mitkä rassaavat minua paljon, paljon enemmän kuin lasten kanssa päivät pitkät "oleminen" ja touhuaminen), vaan varmasti ihan jokaista duunia.

Pienistä hetkistä se on kiinni: kun illalla saa hetken olla vaan ja istua sekä kuunnella lasten tuhinaa puhtaissa yöpaidoissa ja lakanoissa, vatsat täynnä kaurapuuroa. Kun ulkona saa seurata lapsia tekemässä juuri sitä, mistä he niin kovasti tykkäävät. Kun lapset syövät ja pyytävät lisää. Kun toinen onkin jo tyhjentänyt tiskikoneen. Ja kun (jos) illan ja aamun välissä saa nukkua edes muutaman tunnin.

Hetket ystävien kanssa. Hetki lenkkipolulla. Kaksin saunominen, lukeminen, hidas viikonloppuaamu, liian pitkäksi venynyt viikonloppuilta, hätiin rientänyt mummu, pappa, kummi, täti, eno, sisko, veli. Näitähän riittää. Onneksi. <3



  

tiistai 2. helmikuuta 2016

Viimeinen yötissi-raportti

Tämän jälkeen lopetan nämä tissi-päivitykset, lupaan sen. :D Mutta siis meidän pienimmäinen on nukkunut nyt neljä yötä toisessa huoneessa ilman yötissiä. Tämän "unikoulun" jälkeen meillä on sekä hyvin nukkuvat vauva ja äiti sekä tyttöjen huone. Ou mai, TYTTÖJEN HUONE. Outoa sanoa noin. Liina jäi asumaan Ainon kanssa samaan huoneeseen vähän ehkä puolivahingossa, sillä iskä nukkui Liinan kanssa viikonlopun Ainon huoneessa. Tämä lähinnä sen takia, että siellä on meidän sänkymme lisäksi talon ainoa täyspitkä sänky. Aino nukkui ne yöt sohvalla. Kun Liinan yöt rauhoittuivat, hän jäi "asumaan" Ainon kanssa. Isosisko on ihan innoissaan siitä, että sai pikkusiskon huonekaverikseen.

Yöt Liina on nukkunut erinomaisesti, ensimmäisen yön jälkeen hän on herännyt korkeintaan kerran, viime yönä ei kertaakaan, ja rauhoittunut tutin kanssa. Yöt ovat nyt siis huomattavasti rauhallisempia. Aamulla on tuntunut ihan oudolta, kun on saanut nukkua niin hyvin. Täysin rauhallisia yömme eivät tule olemaan varmaan koskaan, aina jollakin on jano tai pissahätä tai paha uni, mutta onhan tämä ihan luksusta. Jee. <3