maanantai 8. helmikuuta 2016

Hulinaa ja uusi kamera

Hei taas pitkästä aikaa, niin se vaan muutama päivä ottaa ja hujahtaa sellaisella vauhdilla ettei itse pysy edes perässä! Olen henkisesti edelleenkin helmikuun ensimmäisessä päivässä, järkytyin toviksi tänään kun tajusin, että nythän on jo kahdeksas. Huh. 

Hain perjantaina (vihdoin ja viimein) postista paketin, mikä toi tullessaan meille uuden kameran. Olympus PEN Lite E-PL 7. Luin sen juuri tuosta kameran kyljestä, minä en näistä oikeastaan ihan hirveästi ymmärrä. Etsiskelin sellaista hyvää peruskameraa arkiseen kuvaukseen, en mitään superjärkkäriä, ja päädyin sitten tähän. Pakko myöntää, että koska lähestulkoon kaikki miljoonat vaihtoehdot olivat enemmän tai vähemmän samanlaisia, valitsin tämän kameran loppupeleistä siksi, että se on kivan näköinen ja näppärän kokoinen. :D No joo, näin lyhyen käytön jälkeen kamera vaikuttaa oikein hyvältä ja helpolta käyttää. 

Lapsilla oli kameran kanssa vähintäänkin yhtä hauskaa kuin minulla.



Yritin (epätoivoisesti) ottaa Liinastakin pari  "tänään seisoin ensimmäisen kerran"-kuvaa, mutta lopputulos oli joko tämä:
  

...tai sitten hänen räkänokkansa oli kiinni kameran linssissä. Sen verran paljon enemmän häntä kiinnosti kamera kun sille poseeraaminen.


Jeejee. Liina on muuten nukkunut nyt sellaisia kevyitä kahdentoista tunnin yöunia, aika huikeaa.

Toukon kanssa kävimme viime viikolla röntgen-kuvauksessa: hän kaatui sohvan (onneksi pehmustettuun) käsinojaan naama edellä ja silmän yläpuolelle nousi mieletön kuhmu. Seuraavana päivänä turvotus hieman laski, mutta sen verran ilkeän tuntuinen kuoppa ja sellainen hyytelömäinen löllö siihen jäi, että kävin varmuuden vuoksi hänen kanssaan päivystyksessä. Lääkäri laittoi varulta kuvaukseen, missä kävimmekin sitten heti seuraavana aamuna. Kuvassa ei onneksi näkynyt mitään epänormaalia. Touko oli niin reipas, en kestä. <3 Röntgenin hoitajakin sanoi, että he eivät normaalisti edes kuvaa näin pieniä lapsia, koska kuvat harvoin onnistuvat. Touko istua törötti niinkuin pitikin ja yllätti siis sekä minut että hoitajan. Lääkäreille hän ei puhunut sanaakaan, mutta antoi kuitenkin hyvin tutkia ja painellakin turvonnutta kohtaa.

Kaikenmoista. Vähällä olemme kyllä päässet tämän rytmiryhmän kanssa, lääkärissä käynnit saa laskettua kahden käden sormilla. Jos ei tavallisia lääkärineuvola-käyntejä siis lasketa.

Tähän loppuun kuva minun toiseen versioon Runebergin tortusta: perjantaina tein torttuja pieniin vuokiin ja koska niistä tuli niin hyviä, oli pakko tehdä tänään toinen satsi. Tosin tässä toisessa rupesi laiskottamaan ja lösäytin koko satsin pellille. Päälle reilusti kuorrutteita ja avot, johan tuli taas hyvää. Kovin riittoisaa tämä torttu kyllä ei ollut, pellillinen hävisi parempiin suihin alle puolessa tunnissa. ;) Reseptin bongasin Annin Uunissa-blogista ja tein sen kaksinkertaisena ilman punssia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti