maanantai 21. maaliskuuta 2016

"Mulla on eniten."

Meidän lapset vääntävät ja taistelevat ihan kaikesta. Siis IHAN kaikesta. Monesti näitä vääntöjä kuunnellessa ajattelen, että kuinka seesteisen lapsuuden mieheni onkaan saanut elää, sillä hän ei ole koskaan joutunut (saanut) taistella sisaruksen kanssa (pikkusisko on yksitoista vuotta nuorempi) etupenkistä, parhaasta paikasta pöydässä, vessan korokepaikasta, kaukosäätimestä, suihkusta sun muusta ylen tärkeästä.

Esimerkiksi: 

Eräänä päivänä laitoin ruokaa pöytään. Eino siihen tuli parhaalle paikalle pyörimään ("REUNA!") ja alkoi höpöttämään jotain siitä, että siihen paikalle laitettu lasi oli huono: sen pohja on pienempi kuin toisen. Ihmettelin ja jatkoin touhuamista.

Ehdin jo unohtaa koko jutun, kunnes Einon valitus alkoi käydä hermoille ja menin ihan läheltä katsomaan, että mikä lasissa oli vikana. Syynäsin ja syynäsin kunnes tajusin. Tosiaan, lasi ei ollut niin syvä kuin toinen lasi. Selvisi sitten sekin, että miksi lapset aina ennen ruokaa pyörittelevät laseja paikalta toiselle: pienemmät saavat tietenkin huonoimmat vaihtoehdot, koska eivät raukat vielä hoksaa vaatia itselleen syvempää lasia. 

Kuten huomaatte, vasemmanpuoleinen on paljon syvempi kuin oikeanpuoleinen. :D


Ja kun lopulta olen saanut kaadettua kaikille laseihin maitoa, he hilaavat lasit vierekkäin ja vertailevat, kenellä on eniten. Pyrin kyllä laittamaan kaikille saman verran, mutta he huomaavat millintarkankin eron. 

Pyrin myös toitottamaan, ettei maitomäärällä nyt oikeasti ole mitään merkitystä vaikka tiedän, että toitottaminen ei auta yhtään. Sisko tai veli on voitettava keinolla millä hyvänsä. Muistan itsekin, että esimerkiksi jätskiä jakaessa mittasimme palat viivottimella tasan. Tai en muista mittasimmeko oikeasti, mutta siltä se tuntui. 

Sisarus on kuin piikki lihassa. Aina sitä sanotaan, että vanhemmat saavat tuta lasten koko tunteiden laajan kirjon, mutta kyllä minusta joskus tuntuu, että sisarukset saavat siitä vielä suuremman osan. Ei ole mitään niin hyvää kohdetta purkaa esimerkiksi turhautumista kuin sisko tai veli. 

Tämän päivän vääntö-hittejä ovat mm.:

Se, kuka pääsee ensimmäisenä autosta ulos ja sisälle riisumaan.

Se, kuka saa istua autossa reunassa/keskellä/etupenkillä/korokkeella.

Se, kuka saa istua saunassa äitin vieressä.

Se, kuka saa istua ruokapöydän päädyssä. Ennen he taistelivat tietystä reunapaikasta, mutta nyt paras paikka on vaihtunut.

Se, kenellä on minkäkinlainen lasi/haarukka/veitsi/lautanen.

Se, kenelle laitetaan ensimmäisenä ruokaa.

Niin. Omasta lapsuudesta muistan erityisen hyvin sen, että varasimme etukäteen kaikkea. Jopa mikroaaltouunin käytöstä syntyi aina jonkinsortin jono eikä tarvitse montaa vuotta mennä taaksepäin, kun veljet vielä varasivat ennen saunaa kuuminta nurkkaa ja löylynheittoa.

Varaussysteemihän oli tietenkin ihan äärimmäisen näppärä. Meillä se ei vain ihan vielä toimi, koska suurin osa lapsista on vielä niin pieniä että kyynärpäätaktiikan lisäksi heidän ainoat keinonsa päästä parhaille paikoille on mäjäyttää toista kunnolla kuonoon tai kiljua kurkku suorana. 

Ei ole heleppoa, ei. Jokin aika sitten luin jutun siitä, että riiteleminen sisarusten kanssa on tarpeellista ja kuuluu asiaan. Noh, meidän tenavat ovatkin sitten varsinaisia eksperttejä sillä elämänalueella mihin se sitten ikinä valmistelikaan. 

No, se siitä. Paitsi että me vanhemmat olemme oppineet luovimaan niin, että vääntöä tulisi mahdollisimman vähän, on sen oppinut myös mummut ja muut sukulaiset: oli muuten jokaikinen virvonvarvon-pussi samanlainen.

Me uskomme hammaskeijuihin, pääsiäspupuihin, joulupukkiin, hammaspeikkoihin ja kaikkiin mahdollisiin satuolentoihin, mitkä littyvät jollain tapaa perinteisiin ja vuodenaikoihin. Siispä sunnuntaina lapset miettivät intoa pursuen, että mitä haluaisivat juuri sinä päivänä olla ja minä yritin parhaani mukaan niitä sitten toteuttaa. Huonosta ennakkovalmistautumisesta (kiitos mahataudin) huolimatta virpomaan lähti yksi noita, yksi pantteri, yksi dinosaurus ja yksi pinkkihameinen kissa. Yksi oli niin ennakkoluuloinen koko virpomishässäkkää kohtaan, että olisi välttämättä halunnut jäädä kotiin ja unohtaa koko jutun. Kummasti kuitenkin sitten suklaat ja herkut maistuivat ja päivästä jäi mukava fiilis. <3 



 
  

4 kommenttia:

  1. Innolla ja kauhulla odotan että Massu kasvaa :D

    ihanaa alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  2. Lapsukaiset ovat ilmiömäisiä keksimään mistä kilpailla... Olen saanut omat kuusi lastani jo aikuiseksi, mutta yhä edelleen saan seurata päivittäin näitä kisaamisia hoitolasteni kanssa. Nyt on todellakin löytynyt jostakin lasista raita, jota kannattaa havitella...
    Eipä ole lapset ajansaatossa muuttuneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät olekaan, minusta tuntuu monesti, että katson uusintaa omasta lapsuudestani: meininki on ihan samanlainen. :)

      Poista