torstai 29. syyskuuta 2016

Syödään eka

Elämänohjeista parhain.

Ei ole muuten ensimmäinen kerta kun kirjoitan tästä samasta aiheesta, mutta edelleen, nälkä on pahin vihollisemme. Näin ollen lausahdusten "odota hetki", "hetki", "hetkinen", "ihan just" lisäksi hoen tätä kuin mantraa joka himputin päivä, joka himputin hetki: syödään ensin, mietitään sitten.

Meidän lasten on syötävä vähintään kolmen tunnin välein. Jos joskus ruoka-aika venähtää (mikä johtuu yleensä siitä, että olemme jossain muualla kuin kotona), he tsemppaavat hyvin siellä missä ikinä olemmekin, mutta kotiin päästyämme koko tilanne räjähtää käsiin. Ja vain ja ainoastaan se takia, että heillä on nälkä. Heillä edes väsymys ei saa niin voimakasta reaktiota aikaiseksi kuin nälkä. Eikä sitä ihan heti uskoisi, mutta tilanne on useimmiten pahimmillaan ihan karmea. Tunnelma muuttuu kuin veitsellä leikaten kun he ovat vetäneet lautasellisen kaurapuuroa naamariin.

Meidän perheen arjen yhdeksi kulmakiveksi onkin muodostunut se, että ruokahuolto pelaa. Jos se kivi vierähtää paikaltaan, koko kyhäelmä sortuu.

Eikä kyse ole siitä, etteivätkö he saisi ruokaa, päinvastoin. He syövät viisi kertaa päivässä välillä niin jättimäisiä annoksia, etten ymmärrä, että mihin ihmeeseen se kaikki ruoka katoaa. 

Kiitollinenhan minä toki olen. Siitä, että he syövät ja siitä, että he liikkuvat. Eihän sitä itsekään ihan parhaimmillaan nälkäisenä ole, näin aikuisena sitä ei vain tule ilmaistua karjumalla MÄÄ KUOLEN NÄLKÄÄN ja valittamalla, että maailman nopeinkin ruoka valmistuu liian hitaasti. Sitä minä vaan tässä mietin, että mitä ihmettä minä sitten teen kun lapset ovat teini-ikäisiä!? Jos tämä liikunnan ilo jatkuu tästä kymmenen vuotta eteenpäin, jokainen heistä syö pussillisen perunoita päivässä. Vielä tässä vaiheessa se viiden kilon säkki riittää jopa pariksi päiväksi. Huokaus.

Lälläslää, mitäs läksit vai miten se nyt meni. No, joka tapauksessa. Jos joku kysyisi minulta vinkkejä lasten äkäpussitilanteista selviytymiseen, yksi niistä kuuluisi näin: syökää eka.

P.s. Tiedän kyllä, että syömisestäkin voi saada äkäpussitilanteen aikaan, meillä esimerkiksi pienin saattaa osoittaa mieltään niin, ettei hän suostu syömään. Siitäpä se soppa vasta syntyykin. 

P.p.s. En löytänyt mitään parempaa syöntiin liittyvää kuvaa tähän hätään, joten tämä menköön. :D Kuva ei tietenkään kuvasta millään tavalla meidän ruokailutottumuksia, mutta hattara on meidän lasten "kerran kesässä"-juttu ja siitähän on tietenkin pitänyt ottaa kuva. Seuraavan kerran kuvaan jotakuta vetämässä kaksin käsin perunamuussia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti