perjantai 6. tammikuuta 2017

"Tää heräis nyt tästä talviunesta."

Niin. Sellaisessa minä olen tuntenut olevani, talviunessa. Viimeiset kaksi kuukautta.

Mennyt syksy ja alkutalvi ovat olleet varmaan tähänastisen elämäni pisimmät. Minun on ollut jotenkin ihan hirvittävän vaikea keskittyä kunnolla oikein mihinkään. Jouluvalmistelujakin tein vähän niin ja näin ja se on tällaiselle jouluhörhölle aika iso juttu. Ihan tavallinen arkinen aherrus imaisi minusta kaiken mahdollisen energian ja minkään ylimääräisen ajatteleminenkin oli aika-ajoin työlästä. Joulu jännitti: syntyykö vauva jouluna, ennen sitä vai sen jälkeen? Loppuraskaus sinällään ei ollut hankala tai erikoinen, mutta kyllä sekin väsytti, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Mutta jotenkin siitä kuitenkin selvittiin. Ja hyvin selvittiinkin. Kolmet synttärit (kahdet kaverisynttärit, yhdet sukulaissynttärit), harrastusten joulunäytökset, monet pikkujoulut, koulun joulumyyjäiset, joulujuhla, joululahjat, muistamiset, neuvolat, hammaslääkärit, loskakelit jajajaja.. Mitä näitä nyt on. Sen kummemmin mihinkään palaamatta totean vain, että koska syksy sinkoiltiin ihan tarpeeksi vauhdikkaasti sinne tänne, tulevalta vuodelta toivon erityisesti yhtä asiaa: pysähtymistä ja hitaampaa arkea.

Ups, siinähän oli jo kaksi. No mutta, ne liittyvät niin olennaisesti toisiinsa että laskettakoon yhdeksi.  

Ja okei, parista isommasta asiasta haluan kirjoittaa vähän tarkemmin.

Noin viikolla 38 mahassa asusteleva vauva oli väärinpäin ja itsenäisyyspäivän tienoo meni stressatessa käännösyritystä ja sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kaikeksi onneksi vauva oli päättänyt pyörähtää itse oikeaan asentoon eikä käännöstä tarvinnutkaan tehdä. Viimeisillä neuvolakerroilla sitten jännitettiin, että onko vauva edelleen niin kuin pitää eli pää alaspäin. Olihan se, loppuun asti.

Neljäntenä adventtisunnuntaina jouduimme mieheni kanssa tekemään ihan hirvittävän, hirvittävän vaikean päätöksen: päästimme kymmenen vuotta vanhan labradorinnoutajamme viimeiselle matkalleen. Päätös oli loppupeleissä meille suuri helpotus, mutta valtava suru ja ikävä varjostivat jouluviikon ensimmäisiä päiviä. Enpä olisi ikinä uskonut, että lemmikin menettäminen ottaa niin koville. Tosin, olihan se meillä melkein kymmenen vuotta, ihan sen koko elämän ajan. Viimeisen kuvan koirasta otin kyseisenä sunnuntaina: vaikka jokin vaikea sairaus oli kuihduttanut sen heikoksi, jaksoi se vielä nousta (avustuksella) sohvalle ja kestää lasten hölmöjä juttuja. <3



No mutta, aikansa kutakin.

Ja sitten, TITTIDII!

Joulupäivänä saimme maailman parhaan joululahjan, tasan neljä kiloa ja 51 cm silkkaa ihanuutta ja rakkautta:




Tytön (jep, tyttöjä 3, poikia 3) ajoitus ei olisi voinut olla parempi, jouluaatto kun on lapsille kuitenkin aina se tärkein osa joulua ja olisi ollut aika kurjaa olla heidän luotaan silloin pois.

Nyt olemme lomailleet koko porukalla jo pari viikkoa ja täytyy kyllä myöntää, että ei voisi paremmin loma kulua kiireisen syksyn jälkeen: koko porukka on saanut levätä ja tutustua vauvaan rauhassa. Sisarukset ovat uudesta pikkusiskosta niin innoissaan, että heitä pitää välillä hätistellä vauvan ympäriltä omiin touhuihin.

No, siitä paremmin myöhemmin. Täällä kaikki siis paremmin kuin hyvin, pakkanenkaan ei haittaa. Ainakaan paljon. :) Loppuun pari kuvaa muutamalta viime viikolta: nämä harvinaiset otokset jäävät itsellenkin muistutukseksi siitä, että joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä. ;)








  

18 kommenttia:

  1. Voi,mitem tutulta kuulostaa tuo talviunilta herääminen!Meidän nuorin (5.) on jo 3 kk,mutta silti minulla on hyvin paljon samanlaiset fiilikset.Teillä on kyllä koko elämän kirjo näyttäytynyt lyhyessä ajassa kuoleman ja uuden elämän myötä.Hirmuisen paljon onnea pienen tytön syntymän johdosta��Ihanaa,että kaikki meni hyvin ja ajoitus oli sopiva☺Kivasti teillä nyt tytöt ja pojat tasan!Onnellista uutta vuotta koko teidän perheelle!!T.Eräs vakkarilukijasi,joka käy täällä kurkkimassa harvase päivä tätä ihanaa ja elämäntäyteistä blogiasi��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, oikein hyvää uutta vuotta ja kiitos onnitteluista! :) Minulla on oikeasti sellainen olo, että olisin konkreettisesti kömpinyt jostain pimeästä luolasta pois. Aika hämmentävä fiilis. :O Kyllä tämä tästä taas, kiva kun olet mukana! :)

      Poista
  2. Piti vielä lisätä,että ihaltavan moneen joulujuttuun jaksoit kuitenkin osallistua ja puuhailla monenlaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, perfektionisti mikä perfektionisti. :D

      Poista
  3. Olipa ihanaa että arki pyöri noinkin monin keinoin vaikka blogi oli horroksessa. Olipa kiva lukea kuulumisia.

    Onnea kuudennesta lapsesta!!

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
  4. No hellouuu!kiva kuulla että kaikki hyvin!!onnea vauvasta:) ps kavin jo ihan joka ilta kurkkimassa blogia nyt nukun hyvin mielin!

    VastaaPoista
  5. Oi ihanaa 😊 paljon onnea koko perheelle uudesta tulokkaasta !!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea! Aikasmoinen superäiti oot :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Superista en nyt niin tiedä, mutta parhaani yritän. ;)

    VastaaPoista
  8. Lämpöiset onnittelut koko perheelle!! Ihana! <3

    VastaaPoista
  9. Aivan valtavan paljon onnea! Ihanaa!

    VastaaPoista