torstai 16. helmikuuta 2017

Ilta-takiainen

Hei vaan pitkästä aikaa!

Vauva nukahti juuri, jee! Syliin, kuten aina. Hänestä on tullut varsinainen takiainen, nytkin hän tuhisee sylissä ja minä kirjoitan tätä toisella kädellä. Vauva viihtyy varsinkin näin iltaisin joko tissillä tai sylissä ja siksi onkin ollut aika hankalaa löytää aikaa kirjoittamiseen - no, kuten olette huomanneet, ei sitä paljon ole löytynyt. Päivällä meno on yhtä hurlumheitä eikä rauhallisia hetkiä juuri ole. Liinan päiväuniaikakin menee yleensä tehdessä kaikkea sitä, mitä taaperon läsnäollessa ei voi tai on todella ärsyttävää tehdä, kuten esimerkiksi isompien kanssa muistipelin pelaaminen, palapelien tekeminen tai pyykkien lajitteleminen. Illalla taas vauva vie kaiken huomion, kunnes lopulta käyn hänen kanssaan yhtäaikaa nukkumaan. Ja aamulla sama ruljanssin alkaa alusta. 

No, olen päättänyt nauttia tästä ajasta ilman kummempaa stressiä mistään ylimääräisestä. Liian pian koittaa kuitenkin se aika, kun ikävöin tätä pientä tuhisijaa kenen kanssa voin yhdessä nukahtaa ja kenen tuhinaan saan aamulla herätä.

No mutta mitä meillä täällä siis oikein tapahtuu? Päivät ja illat kuluvat ulkoillessa ja lasten harrastuksissa sekä tietenkin kotitöissä, mitä on nyt meidänkin huushollin mittakaavan mukaan ihan käsittämättömän paljon. Ensinnäkin ihmettelen joka päivä sitä, kuinka hemmetisti lapset oikein syövät. Toisekseen olen varma, että perunapusseissa ei ole oikeasti niin paljon perunoita kuin niissä pitäisi olla..

Kolmanneksi, viikonloput kuluvat nykyään vieläkin nopeammin entiseen verrattuna. Tuntuu, että jokaisen lapsen myötä vuorokaudesta on napsaistu tunti tai kaksi pois. Tai vastaavasti aika kuluu aina jokaisen syntymän jälkeen aavistuksen nopeammin kuin ennen. Vasta nyt alan pikkuhiljaa sisäistää sen tosiasian, että esimerkiksi lähtöä pitää alkaa tekemään taas viittätoista minuuttia aikaisemmin kuin yleensä, koska lähtijöitä on yksi enemmän.

Vaikka päivät menevätkin hujauksessa ohi, pitävät ne sisällään ihan hirveästi kaikkea mukavaa ja huilatakin ehtii välillä. Tai ainakin lapset ehtivät, sehän on pääasia. ;)

Alla muutama arkikuva, mm. Eino harhoituspelin maalivahtina sekä lihapullat á la kolme- ja viisivuotias. Vasemmalla pellillä Toukon ja oikealla Sulon pyörittämät.

Nämä tyypit. <3



Nyt lähden tämän tissitakiaisen kanssa petiin, jos sitä saisi vaikka vähän aikaa luettua kirjaa (kohta havahdun siis siihen, että jo parin sivu jälkeen olen nukahtanut). 

Iloa perjantaihin! :)

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ristiäisten jälkeen

Heips, tulinpa pikaisesti kirjoittamaan tänne kuulumiset JA samalla toivon, että seuraavaa kirjoitusta saan tehdä tietokoneella (nyt siis puhelimella), sillä mies vei eilen meidän tietokoneen huoltoon. Jee. Se on ollut ties kuinka kauan niiiiin ärsyttävä (siis tietokone, ei mies) enkä ole itse osannut tehdä sille mitään vaikka parhaani yritin. Se vaan jökkii ja käynnistyy vähän väliä uudelleen ja valittaa jotain vikahommelia. Voitte siis kuvitella kuinka ärsyttävää on ollut tehdä sillä yhtään mitään kun juuri kun olen päässyt vauhtiin niin näytölle paiskautuu teksti "tietokone havaitsi ongelman ja on käynnistettävä uudelleen..". Uaaa, revin niin hiuksia joka kerta päästä kun noin kävi. Noh, joko siitä löytyy joku korjattava vika tai sitten voin heittää koko masiinan seinään ja hankkia uuden. Oujee.

Tämän viikon olemme toipuneet ristiäisistä. Isot juhlat on aina aikamoinen ponnistus kaiken muun arkitohinan keskellä, mutta hyvinpä siitä selvittiin ja oli meillä kyllä taas niin ihanat juhlat ettei voi muuta kuin olla älyttömän kiitollinen kaikesta ja kaikista. Kirjoittelen juhlista tarkemmin kun (jos) pääsen koneen äärelle.

Meidän vauva on edelleen hyvin tyytyväinen tapaus. Hän kasvaa niin kohinalla että vähän väliä on sellainen fiilis, että aika saisi hetkeksi pysähtyä. Juuri nyt on ihan parasta nähdä, kuinka tärkeä vauva on isommille sisaruksille. Isosta sisarusparvesta huolimatta (tai ehkä ansiosta?) kukaan ei ole osoittanut mustasukkaisuutta tai kokenut (tai ainakin toivon niin) jääneensä huomiotta vauvan syntymän jälkeen. Olen yrittänyt panostaa siihen, että vietän jokaisen lapsen kanssa edes yhden "oman" hetken päivässä. Varsinkin isommat lapset jäävät herkästi taka-alalle, koska he ovat niin omatoimisia eivätkä vaadi huomiota samalla tavalla kuin esimerkiksi pian kaksivuotias taapero, joka vetää huomion itseensä ihan vain vaikka kiipeämällä pöydälle.

Onneksi tämä viikko alkaa olla pulkassa ja ainakin yhden aamun saa huokaista ihan rauhassa. Sunnuntaina Einolla on jääkiekosta harjoituspeli ja ajattelimme lähteä koko porukalla sitä katsomaan. Lisäksi viikonlopuksi on luvassa ainakin hyviä ystäviä ja herkuttelua. Taas, jee!

Kyllä tämä tästä tyypit, hyvää perjantaita! :)