Meidän tarina

Tapasimme mieheni kanssa kesällä 2004, töissä: minä työskentelin tuolloin paikallisen marketin jäätelökioskissa ja mieheni marketin tavarapuolella. Myöhemmin olimme molemmat töissä siinä samassa kaupassa, lyhyempiä ja pidempiä pätkiä. 

Olimme ehtineet olla yhdessä noin kuukauden, kun mieheni (poikaystävä, heh) lähti armeijaan, minä asuin vielä kotona ja opiskelin lukiossa. Kihloihin menimme uuden vuoden aattona 2004. Seuraavana kesänä muutimme yhteiseen, pieneen vuokra-asuntoon, mistä käsin kävimme kumpikin koulua, minä lukiota ja hän ammattikoulua sekä työskentelimme edelleen samassa kaupassa. 

Ensimmäisinä vuosina juhlimme yhdessä mm. minun 18-vuotissyntymäpäiviä, ajokorttia, ylioppilaslakkia, hänen armeijasta pääsyään ja ammattikoulututkintoa. Älkää kysykö missä järjestyksessä, en jaksa muistaa. Monen monta asiaa tapahtui parin kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Jossain vaiheessa, muistaakseni keväällä 2007 otimme koiranpennun, labradorinnoutajan, joka on nähnyt jokaisen lapsemme kasvavan ja saanut tuta neljän yksivuotiaan kovakouraisen paijauksen. Eikä hänen elämänsä näy vieläkään helpottavan.

Kun menimme naimisiin kesällä 2007, minä olin ehtinyt olla vuoden töissä ala-asteen erityisluokassa sekä henkilökohtaisena avustajana, mieheni ajoi rekkaa. Minä aloitin ammattikorkeakoulussa syksyllä ja ennen kuin ensimmäinen lukuvuosi oli loppunut keväällä 2008, odotin ensimmäistä lastamme. Hyvin pian mieheni päätti vaihtaa työpaikkaa, epäsäännölliset ja pitkät työvuorot sekä vauva kotona eivät kuulostaneet hyvältä yhdistelmältä.

Syksyllä ennen Ainon syntymää kävin koulua ihan normaalisti, sain järjestettyä kurssit niin, että tentit olivat sopivasti ennen laskettua aikaa. Aino syntyi joulukuun alussa. Tammikuussa jatkoin koulunkäyntiä, onneksi ensimmäisenä vuonna tuli suoritettua suurin osa sellaisista kursseista, joissa läsnäolo oli pakollista.

Toista lasta aloimme odottamaan syksyllä 2009. Eino syntyi seuraavana juhannuksena. Tällöin asuimme vielä vuokra-asunnossa, mutta pikkuhiljaa ajatus omasta talosta alkoi tuntua jopa liiankin hyvältä. Kaupat talopaketista teimme, kun Einolla puhkesi ensimmäinen hammas joulun aikaan vuonna 2010.

Keväällä 2011 tapahtui monta asiaa: minä valmistuin ammattikorkeakoulusta, muutimme pienempään asuntoon rakennusajaksi ja aloin odottamaan Suloa. Sulo syntyi marraskuussa 2011, seuraavana keväänä muutimme omaan, (edelleen) keskeneräiseen taloon. Samana syksynä Touko ilmoitti tulostaan. Hän syntyi keväällä 2013.

Viides lapsemme syntyy ensivuoden puolella.

Tästä on hyvä jatkaa. Olemme saaneet juhlia omassa talossamme syntymäpäiviä sekä ristiäisiä, talo on jatkuvasti täynnä elämää. Enempää ei voisi toivoakaan. Kun illalla kaikki saavat kömpiä omiin sänkyihin omassa, turvallisessa kodissa, tuntuu, että kaikki se vaivannäkö, stressi, säästäminen, säätäminen ja hampaidenkiristely on ollut tämän arvoista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti